Sivut, joissa tagi tikkurilan kirkko .

  1. ”Näitä arpia en enää peitä, ne on aarteita sittenkin” – iltakirkossa lauletaan Kari Tapion lauluja

    Kari Tapion musiikin kautta voi käsitellä asioita, joista on muuten vaikea puhua, ajattelee Tuomo Kahenvirta.

    01.11.2022

  2. Keitä ne on ne sankarit? Se selviää Tikkurilan kirkon karaokeillassa

    Tilaisuudessa juhlitaan 150-vuotiasta diakoniatyötä.

    03.10.2022

  3. ”Seurakuntien pitää tavoittaa muutkin kuin aktiivit”, sanoo Vantaan kirkkovaltuuston puheenjohtaja Eve Rämö

    Eve Rämön mukaan Vantaalla on menty monessa asiassa eteenpäin. Seurakuntien taloustilanne on nyt tasapainoisempi kuin...

    23.08.2022

  4. Romanien kansallispäivän juhlakonsertti järjestetetään Tikkurilan kirkossa – ”Romanit eivät ujostele laulaa”, sanoo Valfrid Åkerlund

    Kansainvälistä romanien kansallispäivää on vietetty vuodesta 1990 lähtien. Suomessa päivä hyväksyttiin almanakkaan...

    30.03.2022

  5. Yksivuotias Tikkurilan kirkko on ylittänyt monien odotukset – kirkosta on tullut matalan kynnyksen kohtaamispaikka eri-ikäisille vantaalaisille

    Tavallisena arkipäivänä Tikkurilan kirkolla esimerkiksi kerhoillaan, saadaan vertaistukea, tavataan tuttuja,...

    25.02.2022

  6. Tikkurilan kirkko valmistautuu ensimmäiseen jouluunsa tiukentuneissa koronarajoituksissa – ”Eiköhän kaikki onnistu myös tänä jouluna”

    Työntekijät valmistelevat innolla Tikkurilan kirkon ensimmäistä joulua, vaikka hartaustilaisuuksiin voidaan ottaa...

    13.12.2021

  7. Tikkurilan kirkko palkittiin laadukkaasta kivirakentamisesta

    Kestävä Kivitalo -palkinnon perusteissa Tikkurilan kirkkoa kiiteltiin muun muassa esteettisistä ja rakenteellisista...

    03.11.2021

  8. Tikkurilan kirkkoon voi istahtaa rauhoittumaan ennen päivän kiireitä

    Kirkossa vietetään kolmesti viikossa aamuhetkeä, joka on eräänlainen hengellinen aamupala. Muinakin aamuina ovet ovat...

    01.11.2021

  9. Vantaalla voi suorittaa aikuisrippikoulun yhden viikonlopun aikana ja saada vastauksen siihen, mikä uskossa askarruttaa

    Aikuisten ripariviikonloppu Tikkurilan kirkossa alkaa perjantai-iltana ja päättyy sunnuntaina päätösjuhlaan ja...

    22.10.2021

  10. ”Annamme mahdollisuuden, joka kannattaa käyttää” – Vantaan seurakunnat torjuvat asunnottomuutta vuokra-asunnoilla, joista huolehtii asuntotyön diakoni Jari Hirvonen

    Asunnottomien yötä Vantaalla organisoivan Vahti ry:n puheenjohtajan Tiina Tuomelan mielestä jokaisen poliitikon...

    06.10.2021

  11. Kamalat äidit -ryhmissä saa tsemppausta ja ymmärrystä – murrosikäisten vanhemmat eivät kohtaa leikkipuistossa, joten puhumisen tarve on ilmeinen

    Välillä on hyvä muistuttaa itseään, että teinin ärsyyntyminen johtuu tämän iästä eikä vanhemmasta, sanoo...

    24.02.2021

— 20 Merkintöjä per sivu
Näytetään tulokset 1 - 20 / 40