Artikkelihaku
Hanna Antila -haulla löytyi 1352 hakutulosta.
-
Helsingin Pitäjänmäessä kokoontuu 50-vuotias raamattupiiri – Laina Tuomiselle, 95, vertaus hyvästä paimenesta toi mieleen lapsuuden lampaat
Raamattupiirissä käyvät kerrostalon asukkaat. Porukka on pieni, mutta uskollinen.
Wed May 11 07:56:00 GMT 2022
-
Grilli Kallion kirkolle, kirkkobussi Pihlajamäkeen – maantieteen opiskelijat ideoivat tapoja, joilla seurakunnat palvelisivat kaupunkilaisia paremmin
Maantieteen opinnoissa kaupunkitilan oikeudenmukaisuus on keskeinen teema. Siksi seurakunnat olivat luonteva tutkimuskohde ja yhteistyökumppani.
Fri May 06 11:50:00 GMT 2022
-
Kirkolliskokous jatkoi samaa sukupuolta olevien vihkimisen pallottelua, asia palaa taas piispojen käsittelyyn
Kun asia ei ole ratkennut kirkolliskokouksessa, sitä yritetään viedä eteenpäin piispainkokouksen kautta.
Thu May 05 11:00:00 GMT 2022
-
Kansanedustajat Antti Häkkänen, Maria Ohisalo ja Matias Mäkynen ovat vaikuttaneet myös kirkossa – nyt he kertovat, mitä kirkkovaltuustossa voi oppia
Kansanedustajat toivovat, että erityisesti nuoret lähtisivät ehdolle syksyn seurakuntavaaleissa.
Thu May 05 05:30:00 GMT 2022
-
Tapiolan seurakunta luopuu Mankkaan seurakuntatalosta, Laajalahden kerhotila säilyy toistaiseksi
Taustalla on Espoon seurakuntien säästöohjelma, joka tähtää kiinteistöistä luopumiseen ja niiden käytön tehostamiseen.
Wed May 04 05:00:00 GMT 2022
-
Palestiinalaisalueilla ja Jordaniassa aloittaa pappina ensimmäistä kertaa nainen – toivon ja rauhan puolesta puhuminen konfliktin keskellä ei ole helppoa, ajattelee Sally Azar
Sally Azar varttui Jerusalemissa ja opiskeli Libanonissa ja Saksassa. Kutsumus papin työhön oman kansan parissa voimistui vuosi vuodelta.
Wed Apr 27 13:00:00 GMT 2022
-
Hygieniatarvikkeita ja kuivamuonaa – Leppävaarassa, Alppilassa ja Pakilassa otetaan vastaan apua ukrainalaispakolaisille
Lahjoitukset toimitetaan ukrainalaisten avustuskeskukseen Vallilaan.
Fri Apr 22 11:05:00 GMT 2022
-
Poliisi on saanut vihjeitä Perkkaan kappelin palosta, mutta läpimurtoa ei ole vielä tehty – kappeliin suunniteltua toimintaa siirretään nyt muihin tiloihin
Tulipalossa tuhoutuneen kappelin raunioilla vietettiin kiirastorstain ehtoollista surullisissa tunnelmissa.
Tue Apr 19 12:44:00 GMT 2022
-
Kirkkohallitus hyväksyi seurakuntaliitoksen: uusi Mikaelin seurakunta aloittaa Itä-Helsingissä tammikuussa 2023
Vartiokylän seurakunta ja Mikaelin seurakunta yhdistyvät yhdeksi suureksi seurakunnaksi.
Tue Apr 19 12:15:00 GMT 2022
-
Roihuvuoren seurakunta luopuu Tammisalon kirkosta – jäljelle jää vielä kaksi kirkkorakennusta
Päätöksen taustalla ovat taloudelliset syyt. Seurakunnalle jää Roihuvuoren kirkko, Laajasalon kirkko ja Laajarannan kerhotalo.
Fri Apr 08 13:00:00 GMT 2022
-
Kaikki haluavat nyt auttaa ukrainalaisia, mutta Ukrainan romanit kohtaavat syrjintää myös sotaa paetessaan – ihmisten hyvyys antaa kuitenkin toivoa Suomessa vierailleille romaniaktivisteille
Yulia ja Zola Kondur ovat toimineet erityisesti romaninaisten aseman parantamiseksi.
Fri Apr 08 10:15:00 GMT 2022
-
Helsingin seurakuntayhtymä aloittaa yt-neuvottelut yhteisissä palveluissaan – voivat johtaa enintään 90 henkilön työsuhteen päättämiseen
Yhteisten palveluiden työntekijät hoitavat monenlaisia tehtäviä aina kiinteistöistä perheneuvontaan ja henkilöstöasioista hautausmaihin.
Fri Apr 08 07:46:00 GMT 2022
-
Olarin uusi kirkkoherra Antti Malinen katsoo maailmaa historianopettajan silmin, mutta ajattelee, että kirkon on otettava etunoja tulevaan
Pienenevät resurssit eivät hirvitä Antti Malista, vaan se, jos jakaudumme yhä vahvemmin eri leireihin.
Thu Apr 07 12:15:00 GMT 2022
-
Olarin uudeksi kirkkoherraksi valittiin seurakunnan oma pappi Antti Malinen
Pitkään Olarissa pappina toiminut Antti Malinen aloittaa kirkkoherran tehtävässä lokakuussa.
Wed Apr 06 07:50:00 GMT 2022
-
Paavi Franciscus pyysi anteeksi alkuperäiskansoihin kuuluneiden lasten kohtelua Kanadassa – katolisissa asuntolakouluissa oli seksuaalista hyväksikäyttöä ja muuta väkivaltaa
Paavi aikoo vierailla Kanadassa heinäkuussa.
Mon Apr 04 12:25:00 GMT 2022
-
Lauttasaaren kirkon peruskorjaus valmistui ja nyt se on entistä enemmän muutakin kuin kirkko – kirkolla voi vaikka saunoa, kahvitella tai tehdä etätöitä
Kirkkosali näyttää samalta kuin ennenkin, mutta katosta roikkuu pala paikallishistoriaa.
Mon Apr 04 07:00:00 GMT 2022
-
Helsingin kirkkovaltuustossa on noin 30 eri ryhmää – erot yksilöiden välillä ovat suurempia kuin erot ryhmien välillä, ajattelevat luottamushenkilöt
Varsinkin ensi kertaa seurakuntavaaliehdokkaaksi lähtevää kymmenet eri ryhmät voivat hämmentää. Päätöksenteossa niillä ei kuitenkaan ole välttämättä paljoa merkitystä.
Fri Mar 18 08:10:00 GMT 2022
-
Kirkon eläkerahasto teki poikkeuksellisen hyvän tuloksen ja tähtää hiilineutraaliuuteen vuoteen 2035 mennessä – ”Vastuullisuus on hyvää riskienhallintaa”
Tuloksen taustalla on hieman yllättäen koronapandemian vaikutus talouteen.
Thu Mar 17 08:09:00 GMT 2022
-
Maaliskuussa juhlitaan Pyhää Patrickia, joka eli erikoisen elämän – hän joutui orjaksi ja palasi Irlantiin unen vuoksi
Pyhään Patrickiin liittyy useita kertomuksia, joista vain osa on totta.
Wed Mar 16 10:30:00 GMT 2022
-
Eri uskontojen edustajat kokoontuvat rauhan puolesta Alppilan kirkossa – Yle näyttää tilaisuuden suorana lähetyksenä
Sunnuntaiaamuna 13. maaliskuuta järjestettävässä tilaisuudessa puhuu piispa Mari Leppänen.
Fri Mar 11 13:50:00 GMT 2022