Sivut, joissa tagi harrastukset .

  1. The Voice of Finland oli Noa Pohjasmäelle kahdeksan vuoden unelma – ”Rukoilemalla hain rauhaa ja itseluottamusta”

    Yhdenkään tuomarin tuoli ei kääntynyt, mutta pettymys ei sammuttanut nuoren räppärin paloa. ”Nyt panostan kouluun,...

    27.02.2026

  2. Pastori Kari Kuula pitää Kauniaisissa Lego-kirkon, jonka saarnassa hyödynnetään pieniä rakennuspalikoita

    Samana viikonloppuna Lego-harrastajat esittelevät töitään näyttelyssä Kauniaisten kirkolla. ”Palikoissa on...

    17.02.2026

  3. Kun Miikka Toivolan koti alkoi täyttyä maalauksista, hän tarjosi niitä esille seurakunnan tiloihin: ”Toivon, että valo loistaisi niistä”

    Miikka Toivolan näyttely on esillä Café Pähkinässä Pähkinärinteessä. Harrastajataiteilijat voivat saada töilleen...

    12.02.2026

  4. Pappi Jaana Kivekäs hurahti virkattuihin isoäidinneliöihin – ”Oman elämäni itkut ja naurut kulkevat mukana stolan silmukoissa”

    Stola on pitkä huivimainen asuste, jonka pappi pukee päälleen jumalanpalveluksiin ja kirkollisiin toimituksiin. Pappi...

    25.11.2025

  5. Savesta alttariristin tehnyt Rauha Aaltonen kertoo, miksi nuoret aikuiset hakeutuvat keramiikan pariin

    Muovatessa voi päästää esiin sisäisen lapsensa ja unohtaa arjen, keramiikkataiteilija kertoo.

    20.11.2025

  6. Espoon Meripelastajien ripeän toiminnan joukot auttavat merihädässä – ”Helteellä kaikki saippuakipot lähtevät merille”

    Kirkko ja kaupunki hyppäsi pelastusveneeseen keskellä Espoon Meripelastajien kiireistä kesää. Vilkas huviveneily...

    08.08.2025

  7. Kolumni: Nykyvanhemmat ovat parempia kasvattajia kuin boomerit

    Hukkumistilastot sen paljastavat: suomalaiset ovat alkaneet ottaa enemmän vastuuta lapsistaan, kirjoittaa Tuomas...

    31.07.2025

  8. ”Älkää epäilkö omia kykyjänne, vaan antakaa mennä täysillä” – Jasper Kurjenniemi, 24, kasvoi sudenpennusta kansainväliseksi partiolaisvaikuttajaksi

    Partiossa oppii elinikäisiä käytännön taitoja, arvoja sekä kunnianhimoa, jotka ovat eduksi kansainvälisessä...

    22.07.2025

  9. Post-it-laput keksittiin kirkkokuorossa – kolme arkikäytöstä tuttua vahinkokeksintöä, jotka koko maailma tuntee

    Mitä yhteistä on maissihiutalemuroilla ja monelle tutuilla keltaisilla Post-it-lapuilla? Kumpikin tuote on syntynyt...

    04.07.2025

  10. Tyhjät kirkot houkuttelevat luvattomia tunkeutujia – kysyimme Helsingin, Espoon ja Vantaan seurakunnista, millainen riesa hylätyistä kiinteistöistä koituu

    Autioissa rakennuksissa seikkaileminen eli urbaani löytöretkeily on noussut someilmiöksi. Vaikka kiinteistöissä...

    17.06.2025

  11. Konsta Punkka sai kameran rippilahjaksi ja on nyt Instagramissa suositumpi kuin Sanna Marin – menestynyt luontokuvaaja tahtoo myös vaikuttaa

    Konsta Punkka toivoo, että hänen kuvansa innostaisivat ihmisiä oppimaan lisää luonnosta ja viettämään siellä...

    12.06.2025

  12. Itäkeskuksessa on kirkko, jossa toimitaan neljällä kielellä – Varustamosta löytyy myös lounasravintola, nuorten työpaja, monenlaista neuvontaa ja arkimessuja

    Matteuksenkirkolla tapahtuu paljon joka päivä ja monella kielellä. Torstain After Work -illoissa viihtyvät...

    03.02.2025

  13. ”Tylsää ei ole ollut koskaan” – Nuoret partiolaiset kertovat, miten metsä, leirit ja vastuutehtävät ovat muovanneet heitä

    Helsinkiläinen Else Ojala, espoolainen Urho Kekarainen ja vantaalainen Alexandra Nyström ovat oppineet pärjäämään...

    27.01.2025

  14. Pipariteoksen tekeminen on Lauri Kesäniemelle tärkeä jouluperinne – tänä vuonna piparitaikinasta syntyi huvipuisto

    Upean pipariteoksensa Kesäniemi on lahjoittanut joka vuosi jonnekin, viime vuonna Töölön kirjastoon.

    19.12.2024

  15. Pirjo Venäläinen rakastaa mattojen kutomista – Pakilan kutomakerho auttaa ihmisiä myyjäistuotoilla

    Mattoja, päiväpeitteitä, huopia, villahuiveja, kuviosukkia, pajualustoja, cityvihtoja. Mitäpä eivät kutomakerholaiset...

    22.11.2024

  16. ”Toivoisin, että aikuiset muistaisivat, millaista on olla lapsi tai nuori” – Viisi pääkaupunkiseudulla asuvaa lasta kertoo, millaista heidän elämänsä on

    Tilastojen mukaan suurin osa lapsista on tyytyväisiä elämäänsä. Oliver, Hilda, Jenna, Pinja ja Elias kertovat...

    07.11.2024

  17. Barbien housut lähtivät reissuun ympäri maailmaa pandemian myötä – leluturismista on kasvanut kiehtova harrastus

    Onko leluturismi tulevaisuuden matkailumuoto? Katriina Heljakka on tutkinut leluturismia ilmiönä, Sari Seuna...

    10.10.2024

  18. Espoossa järjestetään e-urheilutapahtuma, jota seurasi viime vuonna 33 miljoonaa ihmistä – ”E-urheilu vaatii samoja ominaisuuksia kuin huippu-urheilu”

    Ilman hyvää fyysistä kuntoa ei pärjää e-urheilussakaan, kertoo Elisan e-urheiluliiketoiminnan johtaja Olli-Pekka Villa.

    08.10.2024

  19. Lauttasaaren seurakunta ja paikallinen koripalloseura aloittivat yhteistyön

    Yhteistyökumppanuus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ToPoLa käyttää seurakunnan liikuntatiloja treenien järjestämiseen.

    13.09.2024