Artikkelit
Sivut, joissa tagi urheilu .
-
Tule tekemään hyvää golfaten – mailat viuhuvat Yhteisvastuun hyväksi jo 11. kertaa
Saapuukohan Helsingin piispa tänä vuonna perinteiseen puttikilpailuun?
14.04.2023
-
Helsinkiläinen Alppila Basket sai kirkon liikuttajapalkinnon
Palkintoperusteissa korostuu syrjäytymisen ehkäiseminen sekä ihmisarvon korostaminen urheilussa.
30.03.2023
-
Pitääkö lapsen harrastaa? – ”Harrastus on ehdoton juttu”, sanoo kouluikäisten kerhoja Korsossa vuosikymmenet vetänyt Terho Kettunen
Seurakunnan kerho tuo rytmiä viikkoon ja voi lievittää yksinäisyyttä. Työn ohessa huippupainijan uraa...
14.03.2023
-
Meillä on velvollisuus nauttia elämästä ja tehdä siitä nautittavaa myös muille, ajattelee purjehtija Tapio Lehtinen
Tapio Lehtisen Asteria-vene upposi marraskuussa kesken maailmanympäripurjehduksen. Lehtinen lähtee uudelle...
17.02.2023
-
Jäätanssin EM-kisoihin valmistautuva Matthias Versluis: ”Haluan tuoda kilpailuohjelmaan hyvää fiilistä”
Juulia Turkkilan kanssa luisteleva Versluis osaa siirtää musiikissa kuuluvat tunteet jäällä liikkeeksi.
17.01.2023
-
Naatus: Juoksen vuosittain tuhansia kilometrejä enkä osaa selittää, miksi
En juokse terveyssyistä tai pitääkseni huolta itsestäni.
08.08.2022
-
Kultaleijonat ja MM-pokaali vierailivat Uudessa lastensairaalassa tapaamassa lapsia ja henkilökuntaa – ”Koen, että tämä on vähintä, mitä voimme tehdä”
Maalivahti Jussi Olkinuora ja puolustaja Petteri Lindbohm ilahduttivat lastensairaalan potilaita.
01.08.2022
-
Tämä kolahti: Futiskesään kuuluu kirja, joka kertoo jalkapalloderbyjen taustoista
Paikallisotteluiden kiihkeiden tunteiden takaa löytyy jakolinjoja, joilla voi olla pitkät historialliset juuret ja...
06.07.2022
-
Tytöt pelaavat kovaa jalkapalloa, vakuuttaa Ponnistuksen junnujoukkue – Helmareiden kapteeni Tinja-Riikka Korpela kertoo tiestään jalkapallon huipulle
Ponnistuksen tyttöjen jalkapallojoukkueen valmentaja Sanni Määttänen on iloinen siitä, että yhä useammat tytöt...
29.06.2022
-
Linda-Maria: iPhone, lumisade tai maailmanmestaruusvoitto – mitä Jumalalta kehtaa rukouksessa pyytää?
Olen kuvitellut rukoilevani oikeampia asioita kuin muut. MM-kisojen kolmannen erän aikana jokin minussa muuttui.
01.06.2022
-
Bisnesantropologi: Suomalaiset haluavat kompastuneen johtajan jäävän maahan makaamaan
Me emme usko uusiin mahdollisuuksiin. Irtisanominen, johtoryhmästä putoaminen ja konkurssi ovat meille stigmoja,...
13.04.2022
-
Harras hetki: Avantouinti tyhjentää jäämaileri Elina Mäkisen mielen hälystä
Mäkinen on ensimmäinen suomalainen, joka on uinut jäämailin eli 1,6 kilometriä alle viisiasteisessa vedessä.
08.03.2022
-
Naisten jääkiekkojoukkueen puolustaja Minttu Tuominen pelaa Pekingin olympialaisissa – ”Olimme hetken maailmanmestareita”
Minttu Tuominen osallistuu neljännen kerran olympialaisiin.
31.01.2022
-
Pääkirjoitus: Kansainvälisen yhteisön pitää ilmaista Kiinalle, että sen peli ei vetele
Nykyaikaiset olympialaiset kehittänyt ranskalainen paroni oli vilpitön maailmanparantaja.
27.01.2022
-
Harras hetki: Kalliota kiivetessään Anna-Maria Talvensaari voittaa pelon puhumalla itselleen kuin lempeä äiti
Anna-Maria Talvensaarelle luonnossa kiipeileminen on seikkailu, joka auttaa jaksamaan paremmin arjessa.
01.11.2021
-
Tämä kolahti: Formula 1-kuljettajien luottolääkäristä Aki Hintsasta tehty kirja kertoo kamppailusta syövän kanssa – koetukselle joutuu myös usko Jumalaan
Oskari Saaren kirjoittama kirja Tänään olen elossa perustuu päiväkirjamerkintöihin, joita Aki Hintsa teki elämänsä...
26.10.2021
-
Jalkapalloilija Onni Valakarilla ei ole varasuunnitelmaa − hän pelaa kansainvälisillä kentillä, missä usko saa näkyä
Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen keskikenttäpelaaja tekee täysillä kaiken, mihin ryhtyy. Iltaisin hän rauhoittuu...
20.10.2021
-
Meksikossa avautui jalkapallolegenda Diego Maradonan muistoa kunnioittava kirkko
Perustajansa mukaan argentiinalaiselle jalkapallotähdelle omistettu kirkko on paikka, jossa saa näyttää tunteita ja...
19.07.2021
-
Kisapappi tarjoaa olympialaisissa joukkueelle ”suorituksesta vapaan alueen” – urheilijat Antti Ruuskanen ja Jarkko Kinnunen kertovat, mihin tarvitsevat pappia kisoissa
Kisapappi Leena Huovinen suuntaa heinäkuussa Tokion olympialaisiin, joissa hän toimii Suomen joukkueen urheilijoiden...
16.07.2021
-
EM-kisahuumasta toipuva futispappi Kari Kanala järjestää kirkon omaa turnausta: ”Kun jalat hidastuvat, peli paranee”
Töölön pallokentällä järjestetään elokuun lopussa seurakuntien oma Gloria Patri -jalkapalloturnaus. Kisavalmistelut...
07.07.2021