Hanna Antila -haulla löytyi 1352 hakutulosta.

  1. Suomen ensimmäistä massarokotusta toteuttivat papit ja lukkarit, sillä maassa oli vain 20 lääkäriä – isorokon levitessä ajattelussa tapahtui olennainen muutos

    Tietoa rokotuksista jaettiin jumalanpalveluksissa. Joitakin asia epäilytti, mutta toiset alkoivat ajatella sairauksista ylipäätään uudella tavalla.

    Tue Apr 06 07:10:00 GMT 2021

  2. Itsemurhaisku kirkkoon palmusunnuntaina on yksi esimerkki kristittyihin kohdistuvasta painostuksesta Indonesiassa – ”Muslimilla ei ole oikeutta vaihtaa uskontoa”

    Open Doors -järjestön Miika Auvisen mukaan laajamittainen kristittyihin kohdistuva väkivalta ei ole Indonesiassa yleistä, mutta yksilöiden kohdalla uskonnonvapaus ei silti välttämättä toteudu.

    Tue Mar 30 12:21:00 GMT 2021

  3. Seurakunnat avaavat Helsingissä talousneuvoloita, jotka ehkäisevät velkaantumista – viime vuonna maksuhäirintämerkintöjä oli jopa 392 000 suomalaisella

    Seurakuntien Varustamoiden yhteydessä toimivista talousneuvoloista saa apua pieniin ja isompiin talousongelmiin.

    Mon Mar 29 08:07:00 GMT 2021

  4. Malmin seurakunta elvyttää ahtisaarnaperinnettä – puhujavieraina konkaripoliitikot Eero Heinäluoma, Heidi Hautala ja Esko Aho 

    Puhujavieraat puhuvat aiheesta Suomen ja maailman tila, mutta saivat inspiraatioksi myös pääsiäisen ajan raamatuntekstit.

    Fri Mar 26 12:26:00 GMT 2021

  5. Diakoniatyöntekijät nostivat esiin akuutin ongelman: pääkaupunkiseudulta ei löydy tarpeeksi asuntoja, jotka olisivat Kelan mukaan kohtuuhintaisia 

    Toimeentulotuessa määritellään myös kohtuulliset asumiskulut. Kriteerit täyttävän kodin löytäminen on kuitenkin vaikeaa varsinkin monelle toimeentulotuen saajalle.

    Thu Mar 25 06:20:00 GMT 2021

  6. Kotimaanapu kerää rahaa tapahtuma-alan ammattilaisille, joilta koronapandemia vei työmahdollisuudet – keräys on tuottanut jo lähes 77 000 euroa

    Ääniteknikkona työskentelevältä Jukka Raatikaiselta loppuivat työt vuosi sitten. Nyt hän tekee keikkahommia varastoilla.

    Tue Mar 23 09:20:00 GMT 2021

  7. Pörröisiä tipuja, narsisseja ja munia, joista voi tulla vaikka dinosaurus – pääsiäiseen voi valmistautua askartelemalla

    Pääsiäisaskarteluiden lomassa voi puhua kaikesta siitä, mitä pääsiäiseen liittyy. Kirkko ja kaupunki kävi seuraamassa päiväkerholaisten pääsiäisaskarteluja Hakunilassa ja Mankkaalla.

    Mon Mar 22 09:30:00 GMT 2021

  8. Diakoniatyö auttoi viime vuonna yhä useampaa suomalaista koronatilanteesta huolimatta

    Auttamisen tavat muuttuivat tilanteen mukaan. Diakoniatyöntekijät jakoivat niin ruokakasseja kuin avustuksiakin.

    Fri Mar 12 10:48:00 GMT 2021

  9. Euroviisuissa Suomea edustavan Blind Channelin Niko Vilhelm on myös Lauttasaaren seurakunnan siviilipalvelusmies – ”Kaikesta selviää asenteella ja sopimalla”

    Niko Vilhelm aloitti siviilipalveluksensa helmikuussa. UMK-voitto pani kevään suunnitelmat osin uusiksi, mutta hän tahtoo silti hoitaa palveluksensa.

    Thu Mar 04 13:13:00 GMT 2021

  10. Hautaustoimistojen liitto kritisoi kuuden hengen rajoitusta hautajaisissa

    Seurakunnissa tiukkaa linjaa perustellaan ihmisten suojelulla vaikeassa koronatilanteessa. Toisaalta tapauskohtaista harkintaakin käytetään.

    Tue Mar 02 12:00:00 GMT 2021

  11. Temppeliaukion kirkko sai matkailusivusto TripAdvisorin palkinnon –  koronatilanne ei hiljentänyt suosittua turistikohdetta täysin

    Travellers’ Choice Award perustuu matkailijoiden kirjoittamiin arvioihin. Ulkomaalaiset turistit kuvailevat kirkkoa ainutlaatuiseksi. 

    Fri Feb 19 08:21:00 GMT 2021

  12. ”Halusin perheneuvontaan, jotta ymmärtäisin, miksi näin tapahtui” – kirkon perheneuvonnassa ei tavoitella yhteistä hautapaikkaa vaan ymmärryksen lisääntymistä

    Kirkon perheneuvontaan hakeudutaan niin parisuhdepulmien kuin henkilökohtaisten ongelmienkin takia. Kaikki solmut eivät aukea, mutta moni kokee saaneensa perheneuvonnasta rohkaisua, työkaluja ja näkökulmia.

    Thu Feb 18 08:30:00 GMT 2021

  13. Budjettiriihi, jälkipuinti ja oma lehmä ojassa – myös kaupunkilainen viljelee yhä maataloussanastoa

    Urbaaneinkin eläjä käyttää ilmaisuja, joiden juuret ovat syvällä agraariyhteiskunnassa. Niiden ymmärtäminen auttaa myös Raamatun lukemisessa.

    Tue Feb 16 07:36:00 GMT 2021

  14. Pihapelejä ja talvitehtäviä: Näihin talvilomaviikon menoihin seurakunnissa ehtii vielä ilmoittautua

    Muutamat seurakunnat pääkaupunkiseudulta järjestävät kouluikäisille puuhaa lomaviikolla.

    Thu Feb 11 14:36:00 GMT 2021

  15. Pannut kuumaksi ja paastoa kohti – suomalaisten rakastamat tattariblinit ovat monelle venäläiselle tuntemattomia 

    Ennen paaston alkamista on ollut tapana käyttää munat, maidot ja voit. Suomalaiset herkuttelevat paksuilla tattariblineillä, venäläiset hiivalla kohotetuilla ohukaisilla.  

    Tue Feb 09 15:28:00 GMT 2021

  16. Kuolemasta on vaikea puhua jopa saattohoidossa, osoittaa tuore tutkimus – lohtua ja mielekkyyttä elämän lopussa antavat luonto ja taide

    Maija Butters tutki muun muassa sitä, kuinka vakavasti sairaat valmistautuvat lähestyvään kuolemaan.

    Fri Jan 29 12:00:00 GMT 2021

  17. Kuusi nelikymppistä hakijaa pyrkii Munkkiniemen kirkkoherraksi 

    Seurakuntaneuvosto valitsee uuden kirkkoherran maaliskuussa.

    Fri Jan 29 08:00:00 GMT 2021

  18. Papiksi tähtäävä kuvataiteilija ja elokuvantekijä Juhani Koivumäki kuvasi, miltä näyttää meditoiva ihminen

    Juhani Koivumäestä oli kiehtovaa tehdä yksityisestä kokemuksesta sellainen, johon katsoja voi osallistua.

    Mon Jan 25 11:20:00 GMT 2021

  19. Piispat ottivat kantaa maatalousyrittäjien puolesta – arkkipiispa Tapio Luoma muistuttaa, että tuottajien jaksaminen on kaikkien etu

    Piispat nostivat kirjoituksissaan esiin muun muassa kärjistämisen vaarat ja kohtuuden ihanteen.

    Fri Jan 22 10:58:00 GMT 2021