Paula Huhtala -haulla löytyi 449 hakutulosta.

  1. Kesäinen musiikki soi ilmaiskonserteissa Espoon kirkoissa

    Tapiolan kirkon Musiikkia puolenpäivän aikaan -ilmaiskonserteissa kuullaan tänäkin kesänä huippuesiintyjiä keskellä arkipäivää.

    Tue Jun 05 12:25:00 GMT 2018

  2. Vapaaehtoiset partioivat viikonloppuna, kun nuoret juhlivat koulun päättymistä

    Pääkaupunkiseudulla nuorten auttamisoperaatiossa koulujen päättäjäisviikonloppuna on mukana yli sata auttajaa.

    Fri Jun 01 12:25:00 GMT 2018

  3. Urkuyö ja Aaria tuo estradille sekä nuoria lupauksia että kokeneita tähtiä

    Suuria kirkkomusiikkiteoksia, kansainvälisiä vieraita ja kuoroja. Niistä koostuu kolme kuukautta kestävä Urkuyö ja Aaria -festivaali tänä kesänä.

    Wed May 30 06:30:00 GMT 2018

  4. Espoossa voi tehdä hyvää golfaamalla

    Yhteisvastuukeräyksen voi osallistua monella tavalla, myös golfaamalla. Espoonlahden seurakunnan ensimmäinen golftapahtuma järjestetään juhannusviikolla.

    Wed May 23 08:15:00 GMT 2018

  5. Kesä on täällä! Lumoudu luonnosta ja kajauta ilmoille Suvivirsi

    Suvivirsi sekä muut kesäiset virret ja laulut kaikuvat ympäri maata 27. toukokuuta. Silloin vietetään Suvivirren sunnuntaita.

    Mon May 21 06:35:00 GMT 2018

  6. "Yksi Jumalan ihmiselle antamista tehtävistä on huolehtia omasta kehosta" – Kauniaisten seurakunta innostaa liikkumaan

    Kuntoilu ja hengellisyys yhdistyvät Kauniaisten seurakunnan liikuntatapahtumassa 17. toukokuuta.

    Fri May 11 07:00:00 GMT 2018

  7. Suvelan Basaari nostaa esiin kaupunginosan monikulttuurisuuden

    Suvelan Basaari -tapahtuma syntyi arkkitehti Kaisa Kilpeläisen väitöskirjatyöstä. Hän halusi selvittää, millaisia kaupunkitiloja tarvitaan monikulttuurisilla asuinalueilla, kuten Suvelassa.

    Mon May 07 08:00:00 GMT 2018

  8. Karuselli-päiväkodin lapset Kilossa pohtivat tarinahetkissä oikeaa ja väärää – kirkko tukee päiväkotien katsomuskasvatusta

    Päiväkodeissa lapsia ohjataan kaveruuteen, erilaisuuden hyväksymiseen sekä tutustutaan erilaisiin katsomuksiin. Karuselli-päiväkoti sai mentorin Leppävaaran seurakunnasta.

    Wed Apr 25 07:30:00 GMT 2018

  9. Pakkaa eväät reppuun ja lähde Pienelle pyhiinvaellukselle Espooseen

    Kevään värit, tuoksut ja lintujen laulu seuraavat Pienelle pyhiinvaellukselle osallistujia. Reitti kulkee kävelyteitä pitkin Leppävaaran viskeestä merenrantamaisemien ja keskuspuiston kautta Espoon tuomiokirkolle.

    Mon Apr 23 12:00:00 GMT 2018

  10. Suuren taiteilijan vaimon Mary Gallénin elämä avautuu näyttelyssä – arki oli jatkuvaa rahapulaa ja muuttamista

    Muhkeaviiksisen Akseli Gallen-Kallelan suomalaiset tuntevat, mutta kuka oli hänen vaimonsa Mary Gallén? Näyttely nostaa esiin suuren taiteilijan vaimon.

    Fri Apr 13 05:45:00 GMT 2018

  11. Muskarimessussa saa leikkiä, soittaa ja laulaa – papin ja muskariopettajien yhteistyönä syntyi musiikillinen lastenmessu

    Espoossa kehitetty muskarimessu on lasten ehdoilla toteutettu tiivis messu, jossa soitetaan, lauletaan ja leikitään. Sen jälkeen maistuvat ruispuuro ja mehukeitto.

    Mon Apr 09 09:40:00 GMT 2018

  12. Lapset ovat muusikko Pekka Laukkariselle innostavin ja haastavin yleisö

    Pekka Laukkarinen tekee parisataa konserttia vuodessa, ympäri Suomea. Elämän ykkösasioita hänelle ovat oman kodin lisäksi kotimaa ja usko.

    Mon Apr 09 06:30:00 GMT 2018

  13. Pääsiäisyönä Espoon tuomiokirkossa patarummut kumisevat ja urut pauhaavat iloa

    Espoon tuomiokirkossa eletään pääsiäisen tapahtumat Getsemanesta Golgatalle tummissa sävyissä. Pääsiäisyön messussa valo voittaa kuoleman.

    Tue Mar 27 13:25:00 GMT 2018

  14. Tämä kolahti: Syyssonaatti on kahden naisen huikea välienselvittely

    Espoon teatterin Syyssonaatin pääosan esittäjien, Satu Silvon ja Leena Pöystin, näyttelijäntyö tulee katsojan iholle asti.

    Thu Mar 15 07:30:00 GMT 2018

  15. Pääsiäisen suuret sävelet koskettavat ihmistä syvältä

    Suuret kirkkomusiikkiteokset houkuttelevat kirkot täyteen kuulijoita. Vuosisatoja sitten sävelletty musiikki välittää nykypäivän ihmisille pääsiäisen sanomaa.

    Wed Mar 14 13:00:00 GMT 2018

  16. Seurakunnan päiväkerhoissa iloitaan ja ihmetellään yhdessä

    Suositut seurakunnan päiväkerhot ovat kirkon varhaiskasvatusta. Nyt on aika hakea ensi syksyn kerhopaikkoja Espoossa.

    Tue Mar 13 07:55:00 GMT 2018

  17. Otaniemen kappelin brunssi kutsuu opiskelijat yhteisen pöydän ääreen

    Sunnuntaibrunssilla Otaniemen kappelissa tarjotaan opiskelijoille edullista kasvisruokaa ja tullaan tutuiksi toisten kanssa.

    Fri Mar 09 08:30:00 GMT 2018

  18. Suruleiri auttaa lapsia ja nuoria käsittelemään perheenjäsenen kuolemaa

    Lapsiperheiden suruleirillä on tilaa itkulle, muistoille, ilolle ja naurulle. Vertaistuki auttaa kohtaamaan omia tunteita.

    Mon Feb 26 13:00:00 GMT 2018

  19. Myönteinen asenne kannattaa – se tarttuu ja tuo hyvinvointia

    Kaisa Vuorinen puhuu asenteen ja sanojen merkityksestä. Hän haluaa yhteiskunnan, jossa sanotaan ääneen hyviä asiota, kehutaan ja annetaan palautetta aidosti.

    Mon Feb 26 11:00:00 GMT 2018