Sivut, joissa tagi musiikki .

  1. Kaupunkisaamelaiset tapaavat Kauneimmissa joululauluissa – ummikotkin ovat tervetulleita kuulemaan saamen kieltä

    Helsingin Tuomiokirkossa joululauluja lauletaan kolmella Suomessa puhuttavalla saamen kielellä.

    29.11.2023

  2. Myyrmäessä lauletaan joululauluja otsalampun valossa

    Joululaulut nostattavat sielunmaiseman rauhaan, tulevaisuuteen ja toivoon, pappi Jere Hämäläinen sanoo.

    27.11.2023

  3. Tällaista ei ole aiemmin kuultu – tekoäly teki Hoosianna-kappaleesta version Jouluradiolle 

    Tänä vuonna Jouluradion Hoosianna kuljettaa kirkkoa kohti edelläkävijöiden joukkoa, sillä rakastettua hymniä on...

    23.11.2023

  4. Essi Hirvonen tavoittelee kontrabassolla pyhyyttä – ”Ärsykkeitä pursuavassa maailmassa musiikki voi auttaa hiljentymään”

    Essi Hirvosen konsertti on omistettu kahdeksalle pyhälle ihmiselle. Yksi heistä on muusikoiden suojeluspyhimys Cecilia.

    16.11.2023

  5. Amanda Kauranne kannustaa runolauluilla antautumaan hämärän syliin: ”Pietään hämärän hyssyy että nättinä pyssyy”

    Ennen vanhaan hämärän hyssyssä oltiin perheen, naapureiden ja ystävien kanssa yhdessä. Se oli jakamisen aikaa.

    15.11.2023

  6. Kolumni: Beatles toi minulle pyhäinpäivän

    Ihmisen sielussa ihmeellisintä on se, että hän ymmärtää kaiken katoavuuden ja kaipaa katsoa sitä kauemmas, kirjoittaa...

    06.11.2023

  7. Hale Heikkilän konsertissa kuulija voi matkata intuitiivisiin äänimaailmoihin vaikka rennosti makoillen

    Hale Heikkilä ei ole säveltänyt konserttiensa musiikkia etukäteen, vaan se syntyy yleisön antamista sanoista.

    03.11.2023

  8. Jouluradion kausi alkaa 1. marraskuuta, kanavaperheessä mukana uusi Popjoulu-kanava

    Kanavien määrä supistuu kymmenestä kahdeksaan, mutta pääkanavan musiikkikattaus on aiempaa monipuolisempi.

    30.10.2023

  9. Laulamisen riemu täyttää Tapiolan kirkon lapsikuorojen yhteiskonsertissa

    Sadan laulajan lastenkonsertti nostaa esille Espoon seurakuntien lapsikuorot.

    23.10.2023

  10. Heli Hyttinen esittää itkuvirsiä Tuomiokirkon kryptan Itkujuhlassa isoisoisoäitinsä, karjalaisen itkijän Irinja Reijosen, innoittamana

    Itkujuhla-esitys sai alkusysäyksensä, kun Heli Hyttinen sai tietää isoisänsä isoäidistä, joka oli aikansa...

    18.10.2023

  11. ”Absoluuttisen suuret” kirkkourut antavat vastapainoa digielämälle – siksi Aino Vähäpesola, 29, kirjoittaa niistä urbaanissa romaanissaan

    Helsinkiläiskirjailija tavoittelee elämässään tilaa, jossa kaikki pillit ovat auki vähän niin kuin uruissa.

    13.10.2023

  12. Maustetytöt ovat menestyneet tinkimättömällä asenteella – lottorivi taisi mennä oikein

    ”Olemme olleet Kaisan kanssa kuin paita ja peppu”, Anna Karjalainen sanoo.

    28.09.2023

  13. Nuoret muusikot perustivat oman Radalla-kamarimusiikkifestivaalin – ”Haluamme jakaa musiikin ilosanomaa”

    Elokuun lopussa Kauklahden kappelissa ja Espoon tuomiokirkossa kaikuu kamarimusiikki.

    03.08.2023

  14. Lauttasaaren kirkolla pääsee ”Allsång på Skansen” -tunnelmaan – iskelmälegenda Eino Grön on mukana yhteislaulutapahtumassa

    Lauttasaaren kirkon pihalla lauletaan niin ikivihreitä kuin uudempiakin hittejä. Lapsille on omaa ohjelmaa.

    25.07.2023

  15. Verneri Pohjola esittää Kaija Saariahon viimeiseksi jääneen sävellystyön – trumpettikonsertto Hush kuvaa säveltäjän tuntemuksia elämän rajallisuudesta

    “Meille syntyi hieno yhteys”, kertoo Verneri Pohjola yhteistyöstä kesäkuun alussa menehtyneen kansainvälisesti...

    12.07.2023

  16. Luoma: Rammsteinin piti olla parodiaa äijäkulttuurista, mutta parodiasta näyttää tulleen totta

    Yhtyeen tapa kohdella naispuolisia fanejaan kertoo siitä, että bändi ei ole havahtunut siihen, että maailma heidän...

    06.06.2023