1. Pääkirjoitus: Odotan kutsua ilojuhlaan

    Moni saa pian kutsun seksuaalivähemmistöön kuuluvan läheisensä häihin.

    10.10.2016

  2. Supavit Nummelinin harrastuksen kuulee koko kulmakunta

    18-vuotias puualan artesaaniopiskelija tekee, kerää ja soittaa kelloja sekä kotonaan että kirkoissa.

    07.10.2016

  3. Taivasikkuna: Anna anteeksi

    Anteeksi antaminen vapauttaa.

    07.10.2016

  4. Kysyn vaan: Mitä voi tehdä alaikäisten huumeidenkäytölle?

    Mediassa on ollut viime viikkoina juttuja siitä, että Koivukylän aseman seudulla liikkuu paljon huumeita ja että...

    07.10.2016

  5. Vartiokylän seurakunta luopuu Matteuksenkirkosta Itiksen naapurissa

    Toiminta vilkkaalla ja monikulttuurisella alueella jatkuu kuitenkin yhdessä ruotsinkielisen seurakunnan kanssa.

    07.10.2016

  6. Helsingin seurakuntien maallikkopäättäjiltä tukea homoparien kirkkohäille

    Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston jäsenistä lähes puolet on ilmoittanut tukevansa pappeja, jotka ovat valmiita...

    07.10.2016

  7. Muistissa osa 4: Usko oli Mika Waltarille polttava ongelma

    Waltari on käsitellyt etsivää ja ahdistunutta uskoa esimerkiksi romaaneissaan Felix onnellinen ja Valtakunnan salaisuus.

    07.10.2016

  8. Vartin retriitti: Taivaallista diplomatiaa

    Jeesuksen lähettiläs tarvitsee totuutta, armoa ja myötätuntoa.

    06.10.2016

  9. Rukous: Jumala, kaikki nämä värit!

    Tämän loiston talletan katseellani, ja muistan kun pimeät tulevat. Olen rikas.

    06.10.2016

  10. Rippikoulussa selvenee, mitä tarkoittaa kristittynä eläminen

    Iisakki Sepän riparimuistot sijoittuvat vuoteen 2013, jolloin hän kävi rippikoulun Espoossa. Hänen mielestään parasta...

    06.10.2016

  11. Pyhimysten yllä hohtavat monenlaiset sädekehät

    Sädekehä voi olla hento ympyrä, neliö, kolmio tai vaikka mantelin muotoinen.

    06.10.2016

  12. Paavi Johanna: Tältä homosta tuntuu, kun oma seurakunta hyväksyy ehdoitta

    Miltä Paavalin seurakunnan päätös tuntuu asianosaisesta, kristitystä sateenkaariperheen vanhemmasta? En olisi...

    06.10.2016

  13. Vantaan seurakunnat joutuvat ottamaan lainaa

    Tulevien vuosien rakennushankkeet vaativat lähes 60 miljoonaa euroa.

    06.10.2016

  14. Taivaan tähden: Eriste

    Raamattu voi tulla ihmisen ja Jumalan väliin.

    05.10.2016

  15. Cátia Suomalainen Pedrosa luo yhteyksiä eri taustoista tuleviin taiteilijoihin

    20 vuotta toimineessa kulttuurikeskus Caisassa voi harjoittaa omaa kieltä ja kulttuuriaan.

    05.10.2016

  16. Urbaani satutäti Veera Salmi on ajassa kiinni

    Veera Salmen kirjailijanura lähti lentoon, kun hän kysyi lapsilta, mitä hyvässä kirjassa pitää olla.

    05.10.2016

  17. Arjen zen -video: "Musiikki on tavallaan mun uskonto"

    Antti Salimäen elämässä musiikki on pyhää. Videosarjassa kaupunkilaiset kertovat, mikä tuottaa heille arjessa...

    05.10.2016

  18. Suonpää: Kirkkokäsikirja joustaa maaliskuussa

    Jotkut sanovat, ettei pappi voi vihkiä samaa sukupuolta olevaa pariskuntaa, koska se on kirkkokäsikirjan vastaista....

    05.10.2016