1. Tuotemerkit tunkevat teatteriin ja kirjallisuuteen

    Elokuvista tuttu tuotesijoittelu on rantautumassa näyttämölle ja kirjoihin. Toistaiseksi merkkien käytöstä ei yleensä...

    17.02.2016

  2. Arvio: Neuvostotaiteen näyttely murtaa stereotypioita

    Didrichsenin museossa on nähtävillä myös elämäniloa, arkea ja eroottisuutta.

    16.02.2016

  3. Oppilaitoksen kappeli sai upeat taidevalaisimet

    Diakonia-ammattikorkeakoulun uusien tilojen kappelin valaisimiin on maalattu taideteoksia.

    16.02.2016

  4. Lintukirjauutuudet tuovat esiin uusia puolia tutuista siivekkäistä

    Lukija saattaa huomata kiinnostuvansa esimerkiksi riekon ja kiirunan elämästä.

    16.02.2016

  5. Taivaan tähden: Minä en rukoile

    Täytetty mäyrä seurasi koulun biologianluokassa pidettävää rukouspiiriä.

    16.02.2016

  6. Päivä kirkon töissä: Nuorisotyönohjaaja

    Nuorisotyönohjaaja Juha Juuso Perilän päivään kuului bussivarauksia, riparisuunnitelmia ja nuortenilta.

    16.02.2016

  7. Tikkurilan kirkkokorttelin kehittäjäksi esitetään tanskalaisyhtiötä

    Vantaan seurakunnille käy vain vaihtoehto, jossa nykyinen kirkko puretaan.

    16.02.2016

  8. Video: Kallion kirkon klassikossa on italialaista charmia

    Kallion seurakunta teki erilaisen hankinnan pari vuotta sitten. Seurakunta hankki perinteisen italialaisen klassikon.

    16.02.2016

  9. Kuinka vantaalainen olet, Tuula Ruuskanen?

    Tuula Ruuskanen ehti asua Karjalassa vajaan vuoden, mutta on ikuisesti karjalainen.

    16.02.2016

  10. Väitellään: Körtin pipo puristaa, Simo Juntunen!

    Seurapenkissä saa olla eri mieltä, vakuuttaa Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja.

    16.02.2016

  11. Sieni-ihminen pitää ravintolaa yhden päivän

    Pop-up-ravintoloitsija Petri Salmela fanittaa sieniä täysillä.

    15.02.2016

  12. Ostarilla tavataan 6/10: Lähiruokaa Laajasalossa

    Laajasalon ostarin erikoisuus on luomua ja lähiruokaa myyvä kauppa, joka pyörittää myös ruokapiiriä.

    15.02.2016

  13. Kolumni: Uskonnon merkitys pysyy

    En usko, että yksin pystyisin keksimään kaiken sen, mitä kristillisessä teologiassa on jo oivallettu.

    15.02.2016

  14. Saku Tuominen uskoo, että juuri näin on hyvä

    Luovan yrittäjän uudessa Uskonko-kirjassa kehotetaan kyseenalaistamaan uskomuksia ja hyväksymään kaiken epävarmuus.

    15.02.2016