Sivut, joissa tagi kolumni .

  1. Helin: Onneksi en ole kuristanut ketään univelassa – lapsiperheunivelka on vaarallinen ongelma

    Sain suuresti rakastamiani lapsia yli kolmikymppisenä ja lasten mukana pysyvän unihäiriön.

    17.08.2022

  2. Luoma: Neil Gaimanin Sandman on vastalääkettä tyhjälle toivopuheelle

    Toivoa ja unelmia ei tule rinnastaneeksi sellaisiin elämän perusedellytyksiin, mutta Sandman...

    16.08.2022

  3. Kuula: Tanssi, haitari ja televisio – kristityt ovat demonisoineet muutakin kuin tarot-kortteja

    Tuonpuoleisia voimia nähdään kaikkialla, tai niille ollaan sokeita. Tärkeää olisi kuulla toisten kokemuksia.

    15.08.2022

  4. Linda-Maria: Papin aloitettua vihkipuheensa kehooni laskeutui rauha, vaikka kävely alttarille oli yksi elämäni jännittävimmistä hetkistä

    Haaveiluni häistä alkoi jo varhaislapsuudessa, paljon aiemmin kuin haaveiluni puolisosta.

    10.08.2022

  5. Naatus: Juoksen vuosittain tuhansia kilometrejä enkä osaa selittää, miksi

    En juokse terveyssyistä tai pitääkseni huolta itsestäni.

    08.08.2022

  6. Luoma: Taru sormusten herrasta on kertomus perisynnistä

    Frodon matka sormuksen tuhoamiseksi on kuin ihmisen räpistely irti omasta syntisyydestään.

    02.08.2022

  7. Linda-Maria: Kun eläimen näkee yksilönä, sitä on vaikea kuvitella ruokana tai takinkauluksena

    Ihmiset ovat niin vieraantuneita eläintuotannosta, ettei lautasella olevaa lihaa tule edes ajatelleeksi kuolleena...

    27.07.2022

  8. Naatus: Poliitikkojen pitää tehdä päätöksiä, jotka tuntuvat pahoilta

    Ekologisinta elämää Euroopassa elänee kreikkalainen asunnoton. Sen sijaan jokainen suomalainen on syyllinen EU:n...

    25.07.2022

  9. Luoma: Enkelin ja hirviönmetsästäjän syvä ystävyys Supernatural-sarjassa kertoo fanikulttuurin muutoksesta

    Fanien vaatimukset yhdistettynä käsikirjoittajien lakkoon tuottivat tv-romanssin, tavallaan. Varoitus! Kolumni...

    19.07.2022

  10. Kuula: ”Kristilliset arvot” eivät ole vain etiikkaa – niihin kuuluu myös halu kuulla kristinuskon vastauksia jumalakysymykseen

    Kristinuskon mukaan Jumala on kertonut itsestään Raamatun historiassa ja kristikunnan opetuksen kautta.

    18.07.2022

  11. Linda-Maria: Kun mielenterveyteni on järkkynyt, hengellisyys on ollut suojakilpeni

    Hengellinen vakaumukseni ei ole epävakaan persoonallisuushäiriöni oire, vaan turva kaikkien synkimpinä hetkinä.

    13.07.2022

  12. Naatus: Yläosattomuus sallittava myös naisille

    Laissa sukupuolia ei erotella. Tämä tasa-arvoisuus on vietävä myös käytäntöön ja lain tulkintojen tasolle.

    11.07.2022

  13. Luoma: Uskonnolliseen vakaumukseen ei kuulu se, että vaatii toisilta, mutta ei itseltään

    Handmaid’s tale kertoo epäterveestä uskonnollisesta yhteiskunnasta, jossa naiset luopuvat kaikesta suuremman...

    05.07.2022

  14. Kuula: Katekismuksen käsitys seksuaalisuudesta on niin ahdas ja tunkkainen, ettei sitä voi käyttää rippikoulussa

    Seksi vaatii turvallisuutta ja luottamusta, mutta ei välttämättä  pyrkimystä parisuhteeseen.  

    04.07.2022

  15. Linda-Maria: Marssin Pride-kulkueessa Oslon uhrien puolesta

    Vasta sinä päivänä, kun homofobia, bifobia ja transfobia on kukistettu, ei tarvitse enää marssia.

    29.06.2022

  16. Päätoimittajalta: Aborttien kieltäminen ei vähennä abortteja

    Raskauden keskeytyksiä vähennetään tehokkaimmin ehkäisyvälineiden saatavuutta parantamalla ja asiallisella...

    27.06.2022

  17. Naatus: Suomen evankelis-luterilainen kirkko hyväksyy abortin

    Uskonyhteisöt eivät saa olla hiljaa, kun ihmisoikeuksia kavennetaan. Jos evankelis-luterilaisessa kirkossa on jokin...

    27.06.2022

  18. Luoma: Viinaa ja hurjistuneita naisia – sellaista on huikentelevaisen rokkitähden elämä

    Johnny Deppin tähdittämissä elokuvissa on vuosia naureskeltu sille, kun nainen lyö. Oikeussalissa se ei ollutkaan...

    21.06.2022

  19. Kuula: Entä jos kuoleman jälkeen vastassa onkin joku muu kuin kristinuskon Jumala? 

    Rippikoulussa suuret kysymykset tiivistetään muutamaksi onelineriksi.

    20.06.2022