1. Vauvan päivän tapahtumissa lauletaan, leikitään ja kiinnitetään huomiota myös parisuhteeseen

    Valtakunnallista vauvan päivää voi viettää vaikka seurakunnan järjestämissä tapahtumissa.

    25.09.2019

  2. Oikeusnotaari Wiking Vuori: Kirkon johdon tulkinta avioliittolaista ei ole kestävä, koska kirkon jäsenten oikeuksia ei voi rajoittaa Kirkkokäsikirjalla

    Helsingin hiippakuntavaltuuston varapuheenjohtajan ja oikeusnotaari Wiking Vuoren mukaan oikeusvaltioperiaate...

    24.09.2019

  3. Ruuskanen: Yksinäisyyttä tulee uskaltaa katsoa silmiin, vaikka se on sietämätöntä

    Ihminen vaikenee usein tunnetilasta, joka yhdistää meitä kaikkia.

    24.09.2019

  4. Saksan evankelinen kirkko lähettää Välimerelle pelastusaluksen

    Myös Lääkärit ilman rajoja -järjestö aloitti elokuussa uudelleen pelastustehtävät Välimerellä.

    23.09.2019

  5. Malmin hautausmaalla järjestetty Hautausmaa elää -tapahtuma poiki rikosilmoituksen

    Elokuussa toteutettuun tapahtumaan sisältyi muun muassa elokuvanäytöksiä. Hautaustoimen päällikkö Risto Lehto vastaa...

    23.09.2019

  6. Nuoret vetävät seurakunnissa maksuttomia kerhoja pienemmilleen, mutta Timo Toriseva panee isätkin pelaamaan sählyä

    Seurakuntien kerhoissa voi harrastaa vaikkapa pehmomiekkailua ja ruoanlaittoa. Myös ohjaajat oppivat paljon.

    23.09.2019

  7. Keski-ikäistynyt sananvapausritari Ville Ranta sohii tabuja ja rakastaa kauneutta

    Kymmenen vuotta sitten Ville Ranta oli ”nuori räpeltäjä”, joka aloitti Kirkko ja kaupungin pilapiirtäjänä. Nyt hän...

    23.09.2019

  8. Piispantalon alakerrassa Bulevardilla opetellaan puhumaan sujuvammin suomea

    Puhutaan suomea -klubilla jonkin verran suomea osaavat voivat harjoitella ja oppia uutta toivomistaan aiheista.

    20.09.2019

  9. Suomessa vieraileva Hongkongin luterilainen piispa Ben Chang: ”Tarvitaan puolueeton komitea tutkimaan, kuka on vastuussa väkivallasta”

    Piispa Ben Changin mukaan Hongkongin protestit eivät ole hallinnon vastainen vallankumous, vaan ilmausta huolesta ja...

    20.09.2019

  10. Taivaan tähden: Valita ja kiitä

    Ala pitää päiväkirjaa onnettomuuksista ja takaiskuista ja katso, mitä tapahtuu.

    20.09.2019

  11. Gurun opissa: Rukous näyttää sen, mitä eniten tarvitsemme

    Isä meidän -rukous on erinomainen meditaation lähtökohta. Sen säkeitä mietiskelemällä voimme nähdä, mitä juuri nyt...

    19.09.2019

  12. Temppeliaukion kirkosta tuli Kari Bergholmin tukikohta – 50-vuotisjuhliaan viettävä kirkko on vetänyt vierailijoita alusta alkaen

    Asemakaavassa oli varaus kirkolle jo 1900-luvun alussa, mutta kirkon rakentaminen ei ollut ihan läpihuutojuttu....

    19.09.2019

  13. Vantaa puuttuu työntekijöidensä kohtaamaan väkivallan uhkaan – kirkossa uhkatilanteet ovat yleisimpiä diakoniatyössä

    Uhkailu ja fyysinen väkivalta ovat yhä useamman asiakaspalvelutyöntekijän arkea. Vantaan kaupunki haluaa tälle...

    19.09.2019

  14. Suonpää: Kirkon hallintoa on mahdoton ymmärtää – ja se on tarkoituskin

    ”Kirkon tärkeimmissä vaaleissa” valitaan edustajia tekemään meitä koskevia päätöksiä meiltä piilossa. Toimittajilta...

    18.09.2019

  15. Seurakunnat ympäri Suomea vastasivat Kallion ja Paavalin haasteeseen – myös sadat lapset ja nuoret pääkaupunkiseudulla yöpyvät kirkossa

    Yö kirkossa -tapahtumalla juhlistetaan sitä, että kirkko on tehnyt työtä kouluikäisten parissa 100 vuotta.

    18.09.2019

  16. Kastettavalle riittää jatkossa yksi kummi

    Nykyisin kummeja pitää periaatteessa olla kaksi. Kirkkohallitus esittää muutosta kirkolliskokoukselle.

    17.09.2019