1. Vartin retriitti: Jumalan lankeemus

    Kunnioittaminen velvoittaa etsimään sovintoa ja rauhaa.

    02.12.2016

  2. Arvio: Merkintöjä kylmästä kaupungista

    Jukka Viikilän romaanihahmo Carl Ludvig Engel on koskettavan surumielinen ja äreä mies.

    02.12.2016

  3. Kirkkolaulu saa taustakseen avaruuden äänet

    Aino ja Antti Peltomaa yhdistävät musiikkia, matematiikkaa ja mystiikkaa.

    02.12.2016

  4. Kirkko on jäämässä vaille miljoonien eurojen valtionrahoitusta

    Kansanedustaja Ilkka Kantola kritisoi sitä, että kirkon jäsenet pannaan maksamaan esimerkiksi hautaustoimesta...

    02.12.2016

  5. Arvio: Myös talvella on luonnossa elämää

    Ornitologi-kuvittaja Lars Jonssonin taiteellinen lintukirja kertoo tarinaa lumisista metsistä.

    02.12.2016

  6. Paavi Johanna: Otatko isänmaan itsestäänselvyytenä?

    Me kolmikymppiset globalisaatioajan lapset emme ole järin isänmaallisia. Mutta pitäisikö olla? Rajoja sulkeva...

    02.12.2016

  7. Kerettiläinen: Jäähyväiset Guggenheimille

    Etelärannan parkkipaikka edustaa puhtaimmillaan 1960-luvun muotokieltä, ja siellä käyskentelee kehittyvien...

    02.12.2016

  8. Arvio: Sumuisen kaupungin ihmisiä

    Vuosisadan matkustaja -kirja vie lukijan kaupunkiin, jonka sijaintia ei voi määrittää tarkasti, ja kaduille, joiden...

    01.12.2016

  9. 15.12. vietettävä Joululaulupäivä on vastaisku tylsyydelle

    "Joululaulupäivänä ei lauleta yksin suihkussa, vaan kimpassa kadulla." Näin haaveilee vuoden yhteiskuntatieteilijä,...

    01.12.2016

  10. Kulttuurinharrastajan kolme menovinkkiä

    Airi Partanen on laulun ja teatterin harrastaja Espoonlahdesta. Hän arvostaa käsintehtyjä jouluherkkuja ja tekee...

    01.12.2016

  11. Gurun opissa: Lopulta kaikesta saa päästää irti

    Rakkaus on sitä, että päästää irti, antautuu ja ottaa vastaan, opettaa saksalainen mystikko Mechthild Magdeburgilainen.

    01.12.2016

  12. Kun illat pimenevät, alkavat kiireet pienessä kynttiläpajassa

    Aluksi Leena Arola pyöritti kynttiläpajaa työnsä ohella, mutta puolison sairastuminen havahdutti huomaamaan, että...

    01.12.2016

  13. Pääkirjoitus: Journalistinen riippumattomuus

    Kirkko ja kaupungilla on Yleä muistuttava asema julkisrahoitteisena mediana. Senkin on varjeltava riippumattomuuttaan.

    01.12.2016