Sivut, joissa tagi luonto .

  1. Tikkurilan kirkon katolla kasvaa maksaruoho ja on paikka aurinkopaneeleille – Vantaan seurakunnat pyrkivät nollapäästöihin yhä määrätietoisemmin 

    Vantaan seurakunnat pienentävät hiilijalanjälkeään muun muassa kiinteistöjen tehokkaalla käytöllä. Uusi...

    19.10.2020

  2. Raulo: Sukupuolen kirjo on osa luonnon moninaisuutta

    Biologi tietää, että sukupuoli ei ole yksinkertainen käsite. Siksi jokainen meistä tarvitsee kasvurauhaa, jotta...

    19.10.2020

  3. Harras hetki: Pertti Salolainen tuntee haikeutta lintujen muuttaessa etelään

    Luonnon kiertokulku ja kauneus saavat Pertti Salolaisen nöyräksi. Tulevaisuuden suhteen hän on pessimistinen,...

    30.09.2020

  4. Kalapastori hoitaa sieluja ja myy fileitä – ”Kala symboloi myös hengen ravintoa”

    Suomen tärkeintä saaliskalaa juhlitaan perinteisillä Stadin Silakkamarkkinoilla.

    29.09.2020

  5. ”Toiminta ympäristön hyväksi on yksi kirkon kolmesta perustehtävästä”, sanoo Kirkkohallituksen johtava asiantuntija Ilkka Sipiläinen

    Uudistunut Kirkon ympäristödiplomi tukee seurakuntia niiden ympäristötavoitteissa. Toiminta ympäristön puolesta...

    24.09.2020

  6. Joulukuusiyrittäjä Timo Tammenaho istuttaa männyntaimia hiilinieluiksi – ”Haluan antaa luonnolle jotakin takaisin”

    Timo Tammenahon, 39, mukaan puiden istuttaminen on tehokas tapa hidastaa ilmaston lämpenemistä.

    21.09.2020

  7. Harras hetki: Harri-Pekka Pietikäinen katsoi valkohain kitaan

    Kohdattuaan valkohain sen luontaisessa ympäristössä Harri‑Pekka Pietikäinen on pystynyt ylittämään myös arkisia...

    18.09.2020

  8. Vantaalainen kirkkoherra Jukka Nevala: ”Nykykirkossa ahdasmielistä moralismia edustavat monet, jotka pitävät itseään liberaaleina”

    Kirkkoherra Nevala on viimeinen työntekijä, joka on ollut Hämeenkylän seurakunnan palveluksessa sen perustamisesta...

    11.09.2020

  9. Laajasalon kauppakeskuksen kupeessa on ”pyhä puu”– Yliskylän haltiamänty muistuttaa ajasta, jolloin puille annettiin uhrilahjoja

    Vielä muutama vuosisata sitten ajateltiin, että jokaisella puulla on sielu. Puuta kannatti siksi myös koputtaa.

    01.09.2020

  10. Harras hetki: Jukka Lehden riippumatto keinuu tuulessa kuin kehto 

    Jukka Lehti tekee riippumatosta itselleen majatalon metsään.

    26.08.2020

  11. Vainajan tuhkien sirottelu mereen yleistyy – kuollutta läheistä voi aina muistella meren äärellä

    Monilla merituhkausta toivoneilla on ollut vahva side mereen harrastusten tai työn kautta. Tuhkia ei silti saa...

    06.08.2020

  12. Tähtäimessä japanilaisten suosikkisieni valmuska: Maarit Niemi etsii joka vuosi uudenlaista saalista

    Niemi sienestää kotiseudullaan Vuosaaren Mustavuoressa ja löytää syötäviä sieniä kaupunkinurmikoltakin.

    05.08.2020

  13. Harras hetki: Meressä uidessaan Ilkka Sipiläinen kokee kristinuskon kosmisen ja mystisen puolen

    Kun vesielementti ympäröi ruumiin, Ilkka Sipiläinen tuntee olevansa Jumalan sylissä. Uskon syventyminen alkoi...

    28.07.2020