Sivut, joissa tagi nuorisotyö .

  1. Espoolaistyttö tumppasi tupakkaa ihoonsa, koska hän ei enää kestänyt koulukiusaamista: ”Minua on pilkattu koko ajan”

    Psykiatri määräsi kuudesluokkalaiselle lapselle mielialalääkkeitä, mutta koulukiusaaminen jatkui. Espoon...

    02.12.2020

  2. ”Kun kerroimme, että leirit järjestetään, palaute oli, että ihanaa!” – Kesän rippileirit olivat menestys, mutta miksi nuoret eroavat kirkosta muutaman vuoden päästä?

    Ensi vuoden ripareille ilmoittaudutaan nyt. Tänä vuonna myös isoskoulutus vetää nuoria jopa enemmän kuin viime vuonna

    25.09.2020

  3. Rippileirille sijoittuvassa Eden-elokuvassa pappia näyttelevä Satu Tuuli Karhu: ”Riparilla toteutuu se, mitä uskonnollinen yhteisö voi parhaimmillaan tarjota”

    15-vuotiaana Satu Tuuli Karhu ei vielä osannut haaveilla näyttelijän ammatista. On osittain seurakunnan...

    29.07.2020

  4. Espoon Saapas kulkee nuorten parissa, muttei tungettele

    Nuorisotyön ammattilaisista ja vapaaehtoisista koostuva Saapas-ryhmä käy esimerkiksi Espoon rannoilla ja...

    28.07.2020

  5. Espoon Velskolassa korona ei vienyt riparitunnelmaa, vaikka vaikuttikin leikkeihin ja ruokailuihin

    Espoon Tuomiokirkkoseurakunnan Väentupa 2 -rippileiri järjestettiin kesä–heinäkuun vaihteessa. Kirkko ja kaupunki...

    24.07.2020

  6. Ripari on löytöretkelle lähtemistä, opettaa pappi Katja-Maaria Vilén – ”Toivoisin nuorten ajattelevan, että kristinuskossa on jotain kutsuvaa”

    Koronaepidemia otettiin huomioon Hämeenkylän seurakunnan rippileirillä. Erityisjärjestelyt eivät juuri tuntuneet...

    23.07.2020

  7. Rippikoulut mullistuivat koronakeväänä – tällaisia uusia ratkaisuja Kannelmäen seurakunnassa mietitään

    Leirejä voidaan puolittaa väljyyden takaamiseksi. Päivärippikouluun saatetaan lisätä ryhmiä. Riskiryhmäläiset voivat...

    19.05.2020

  8. Rippikoululeirit järjestetään myöhemmin ”jos korona suo” – nyt opetus toimii verkossa

    Tiedon siirtäminen on jätetty etärippikouluissa tarkoituksella vähemmälle. Tutustuminen, yhdessäolo ja elämysten...

    27.04.2020

  9. Seurakuntanuoret kuvaavat poikkeusoloistaan Instagram-sarjan Koronapäiväkirjat

    Nuorten Talon työntekijät keskustelevat arki-iltaisin nuorten kanssa Discordissa.

    23.03.2020

  10. Päättäjille järjestettiin Helsingissä nuorisonpuolustuskurssi – ”Nuorissa on tulevaisuus ei ole klisee, vaan tosiasia”, sanoo Riikka Nenonen partiolaisista

    Maanpuolustuskurssista mallia ottanutta kurssia aiotaan levittää Helsingistä muualle Suomeen. Helsingissä mukaan...

    13.03.2020

  11. Kahtiajako koulumaailmassa ahdistaa sukupuoltaan pohtivia – nuorten vertaistukiryhmässä voi käydä ennalta ilmoittautumatta

    Ryhmässä saa määritellä sukupuolensa juuri niin kuin itse haluaa tai olla määrittelemättä. 

    14.02.2020

  12. Lukijat kertovat alaikäisiä lähennelleistä kirkon työntekijöistä – ”Kirkossa ehkäistään nykyään ahdistelua tiukemmin kuin laki edellyttäisi”

    ”Halusi samaan makuupussiin nukkumaan”, entinen seurakuntanuori kuvaa nuorisotyöntekijää. Johtaja Jarmo Kokkonen...

    10.02.2020

  13. Rippikoulu jatkaa myötätuulessa – kävijämäärät nousivat ja 1 355 nuorta liittyi kirkkoon rippikoulun käytyään

    Myös aikuisrippikoulun käyneiden määrä kasvoi, iloitsee rippikoulutyön asiantuntija Jari Pulkkinen Kirkkohallituksesta.

    04.02.2020

— 20 Merkintöjä per sivu
Näytetään tulokset 1 - 20 / 81