Artikkelit
-
Uusisilta: Maailmassa on 600 lintulajia vähemmän kuin 1980-luvun alussa, mutta yksi lisääntyy hurjasti: broileri
Suomessa kasvatetaan ja tapetaan peräti 79 miljoonaa broileria vuodessa, mutta luonnonvaraisista linnuista jopa...
23.11.2021
-
Moni kirkkoon kuulumatonkin ilmoittautui rippikouluun – joidenkin seurakuntien leireille tullaan toisista kunnista
Yli 85 prosenttia vuonna 2007 syntyneistä kirkon jäsenistä on ilmoittautunut leireille pääkaupunkiseudulla....
22.11.2021
-
Joulukuusipuisto avautuu Soukan kappelilla – ”Se on kuin tuoksuva valokeidas pimeyden keskellä”
Vapaaehtoiset koristelevat 16 joulukuusta, jotka lahjoitetaan eteenpäin joulun alla.
22.11.2021
-
Kuula: Seurakuntiin tarvitaan älyllistä herätystä sen sijaan, että heti lyödään pöytään mysteerikortti
Jeesuksen opetuslapset eivät olleet lapsia vaan oppilaita.
22.11.2021
-
Anna-Liisa Haunion käsittelyssä Anna-Mari Kaskisen runot muuntuivat voimalauluiksi: ”Säveltäminen antoi voimaa omaan elämääni”
Anna-Liisa Haunio sävelsi joka viikko yhden laulun Anna-Mari Kaskisen runoon.
22.11.2021
-
Merisotakoulu lahjoitti kaksi laivakelloa Suomenlinnan kirkkoon – toista voi käyttää kasteessa, toisella lyödään hautajaisissa neljä kaksoislyöntiä
Kellot luovutettiin purjehduskauden päättäjäisjumalanpalveluksessa, jolla on kellojen tapaan pitkät...
19.11.2021
-
Sanna Vaara tutustui mystisiin kokemuksiin jo lapsena – nyt hän kirjoittaa niistä omakohtaista fiktiota
Hengellinen etsintä tarkoittaa Sanna Vaaralle oman mielen ruoppaamista ja pelkojen kohtaamista. Kolmannessa...
19.11.2021
-
Hätä ja huoli oman seurakunnan ja kirkkojen kohtalosta nousee esille Helsingin seurakuntien Rohkeasti yhdessä -lausunnoista
Kolme seurakuntaa laati yhteisen kannanoton, jossa vaaditaan seurakuntien keskinäistä rahanjakoa uusiksi. Niiden...
19.11.2021
-
Valvoja Raija Kalliorinne tuntee Suomen lastenkodit todennäköisesti paremmin kuin kukaan muu – hän tarkastaa sijoituspaikan tavat, kun helsinkiläinen Nico sijoitetaan toiselle puolelle maata
”Olen haastatellut ainakin 500 helsinkiläislasta sadoissa lastenkodeissa”, Kalliorinne kertoo. Hän kohtaa yhä...
19.11.2021
-
Tämä kolahti: Guled & Nasra on elokuva rakkaudesta ja eloonjäämistaistelusta Afrikan sarvessa
Suomalais-somalialaisen ohjaajan esikoispitkä pääsi Cannesin elokuvajuhlien Kriitikoiden sarjaan.
19.11.2021
-
Yhdeksänvuotias Remu Kanerva viettää lasten oikeuksien päivää – ”Jos kaikki olisi sallittua, pelaisin videopelejä viisi tuntia putkeen”
Remu Kanervasta olisi hirveää, jos ei saisi käydä koulua. Vanhempien tärkein velvollisuus on Kanervan mukaan...
19.11.2021
-
Seurakunnat voivat valita: Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksien osallistujat on rajattava puoleen tai käyttöön on otettava koronapassi − uudet rajoitukset astuvat voimaan ensi viikolla
Kirkossa järjestettävissä muissa konserteissa ja tapahtumissa osallistujilla täytyy olla istumapaikat tai...
18.11.2021
-
Kommentti: Mikseivät piispat tuomitse Valko-Venäjän hybridioperaatiota?
Eri maiden piispojen olisi luontevaa tuomita Valko-Venäjän hybridioperaatio, jossa ihmisiä käytetään pelivälineinä.
18.11.2021
-
-
Kirjailija Miki Liukkoselle kaipaus suurempaan on kuin aivastuskohtaus: sitä ei voi estää, mutta se menee nopeasti ohi
Miki Liukkonen haluaisi uskoa muttei pysty. Jatkuva kyseenalaistaminen ajaa häntä elämässä eteenpäin.
18.11.2021
-
Pääkirjoitus: ”Kääntäkää kelkkanne” on oikein hyvä kehotus adventin alla
Adventtina odotetaan muutakin kuin joulua. Se merkitsee valmistautumista ylipäänsä johonkin uuteen.
18.11.2021
-
Synti ja erotiikka on pitkään yhdistetty tanssiin, mutta mitä on kristillinen tanssi?− ”Sydämen asenne ja suhde Jumalaan tekevät liikkeestä kristillisen”
Kristillinen tanssi ei ole tanssilaji kuten baletti tai hiphop. Tanssia voi käyttää myös rukoilemiseen.
17.11.2021
-
Yhä useampi espoolainen perhe kaipaa apua – Etenkin pikkuvauvaperheiden jaksaminen on koetuksella
Apua tarvittaisiin paljon enemmän kuin sitä on tarjolla.
17.11.2021
-
Räppäri Mercedes, 28, ja elinkautistuomion istunut Janne Raninen, 44, rukoilevat, hoitavat marsujaan ja suunnittelevat isoja kirkkohäitä – ”Tuntuu upealta luvata uskollisuutta Jumalan edessä”
Linda-Maria Roine on huolissaan siitä, että Helsingin rap-piireissä fanitetaan Tukholman lähiöiden meininkiä....
17.11.2021