Artikkelit
-
Jumalanpalveluksia vietetään joulun jälkeen pääkaupunkiseudulla minimaalisella joukolla
Vaikean koronatilanteen vuoksi Helsingin ja Espoon hiippakunnat päätyivät tiukkoihin rajoituksiin. Ne astuvat voimaan...
23.12.2021
-
Tämä on evankeliumi Janne Saarikiven mukaan: ”Täytyypä nyt mennä Beetlehemiin asti katsomaan tätä juttua”
Ja tapahtui niinä päivinä, että työttömäksi jäänyt kielentutkija alkoi aikansa kuluksi suomentaa Uutta testamenttia...
23.12.2021
-
Keskusteluapua on tarjolla myös joulun aikaan – Espoossa hengellistä tukea saa Papin puhelin -palvelusta
Jos ahdistaa tai tuntuu yksinäiseltä, apu on puhelinsoiton tai nettiyhteyden päässä myös jouluna.
23.12.2021
-
Fransiskaanipappi Richard Rohr näkee Jumalan kuvan kaikessa, eikä Jumalaa voi rakastaa rakastamatta hänen luomaansa maailmaa
Uskonnon tehtävä on Rohrin mukaan auttaa meitä näkemään maailma ja itsemme yhtenä kokonaisuutena. Sanaton...
23.12.2021
-
”Älä pelkää. Voiko olla rauhoittavampia sanoja?” kysyy piispa Kaisamari Hintikka joulutervehdyksessään
”Sanat lohduttavat silloin, kun herään painajaiseen, kun murehdin tulevaa, kun olen yksinäinen”, Espoon piispa jatkaa...
22.12.2021
-
”Maa on niin kaunis, koska jouluna taivas laskeutuu maan päälle”, kirjoittaa piispa Teemu Laajasalo joulutervehdyksessään
Jumala haluaa yhä uudelleen lahjoittaa meille sellaisen rauhan, joka on lainatavaraa taivaasta.
22.12.2021
-
”Avun saaminen perille on elämän ja kuoleman kysymys” – Myanmarin sotilasjuntta ei sääli pakolaisia ja iskee julmasti siviileihin, myös kirkkoihin
Pakolaisille hankitaan radiopuhelimia, jotta heitä pystytään varoittamaan Myanmarin armeijan iskuista....
22.12.2021
-
Jouluna Suomessa herkutellaan menneiden vuosisatojen luksuksella
Ruokaan liittyy niin paljon turvallisuutta ja muistoja, että perinteet eivät noin vain katkea, sanoo historiantutkija...
22.12.2021
-
Bisnesantropologi: Onko sataan omistusasuntoon tähtäävällä kaikki kunnossa – ja onko itselläni?
Kulttuurimme ei tunne sairautta, jossa potilas ajattelee pakkomielteisesti rahaa ja omistamista.
22.12.2021
-
-
Mielipide: Uusi aluevaltuusto uudistaa soten
21.12.2021
-
Mielipide: Aluevaaleilla on väliä
21.12.2021
-
Suomalaisten lähetystyöntekijöiden määrä jatkaa vähenemistään – taustalla tietoinen muutos: kumppanikirkot kaipaavat muunlaista tukea
Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtajan Rolf Steffanssonin mukaan työn vaikuttavuudesta kertovat paljon paremmin monet...
21.12.2021
-
Uusisilta: Emme voi rajalla ottaa vastaan pakolais-Jeesusta, koska ”meillä ei ole juuri nyt tilaa”
Maailmassa on tällä hetkellä 82 miljoonaa pakolaista. Suomeen heistä päätyy vain 0,04 prosenttia. Ja silti muka...
21.12.2021
-
Alppilan kirkolla jaetaan sata jouluateriaa rasioissa joulupäivänä
Koronatilanteen vuoksi jouluateriaa ei voida syödä yhteisessä pöydässä.
21.12.2021
-
K&k testasi kolme kalenteria vuodelle 2022: unelmoijille, lintubongareille ja kirkkoihmisille on omat kelpo päivyrit!
Huhut paperikalentereiden katoamisesta ovat liioiteltuja.
20.12.2021
-
Joulukirkko on säilynyt lähes samanlaisena keskiajalta tähän päivään − kellonaikaa on siirretty pari kertaa käytännön syistä
Vielä 1990-luvullakin joulun aikaan vallitsi rauha ja hiljaisuus. Näin pyhä erotettiin arjesta.
20.12.2021
-
Kuula: Yliviikarin ja Koirasen päätös maksaa palkkaa ilman työvelvoitetta osoittaa, että virkamiehelle on liian vaikea antaa potkuja
Työtä pakoilevan lintsarin metsästäminen syö joskus kohtuuttomasti esimiehen voimia.
20.12.2021
-
Paavi ilmaisi halunsa tavata Moskovan patriarkan ja mainitsi Suomen mahdollisena tapaamispaikkana – lausunto saattaa perustua väärinkäsitykseen
Moskovan patriarkka Kirillin ja paavi Franciscuksen tapaaminen olisi toteutuessaan merkittävä kohtaaminen....
17.12.2021
Luetuimmat
-
5
Hyvä elämä
-
7
Hengellisyys
-
1
Hengellisyys
-
10
Hyvä elämä
-
1
Hengellisyys
-
9
Hyvä elämä