1. Näin piispat somettavat: Laajasalo yrittää, Jolkkonen riitelee ja Åstrand saarnaa 305:lle – paikoin on hiljaista kuin hautausmaalla

    Piispat harrastavat niin sanottua käkikellosometusta, sanoo pappi ja verkkotuottaja Jan Ahonen.

    15.11.2019

  2. Pakohuonepelien tekijä innostuu arvoitusten ratkaisemisesta – ”Parasta on onnistumisen tunne”

    Seikkailupelissä hoksottimet, tarkat silmät ja yhteistyö auttavat pääsemään maaliin.

    15.11.2019

  3. Tässä tapahtumassa saa laulaa synnistä ja kuolemasta – Kanttori Petri Koivusalo haluaa järkyttää ja lohduttaa

    Espoon tuomiokirkossa järjestetään jo kolmas Synkkien virsien ilta, jossa veisataan voimalla vaikeista asioista.

    15.11.2019

  4. Taivaan tähden: Älä torku!

    Ei saa nukkua silloin, kun on saanut jonkun tehtävän. Kristityn tehtävä on pystyttää Jumalan valtakuntaa.

    15.11.2019

  5. ”Jumalaa ei ole”, töhrittiin kirkon oveen – Chilen mielenosoittajat hyökkäsivät myös katolista kirkkoa vastaan

    Useita kirkkoja on ryöstetty ja turmeltu. Mielenosoitukset ovat jatkuneet kuukauden.

    15.11.2019

  6. Kun intialaisguru Amma halaa, se on radikaali teko – mutta voiko luterilainen mennä Amman syliin?

    Suomessa vieraileva Amma on halannut jo lähes 40 miljoonaa ihmistä. Tutkijan mukaan Amma tarjoaa hengellistä...

    14.11.2019

  7. Raamatun tulkintaan liittyy aina vastuu, jota emme voi väistää, sanoo evankelis-luterilaisen kirkon raamattukouluttaja

    Ajatus, jonka mukaan Raamatun sanaa ei pidä tulkita, vaan totella, saa kouluttaja Mika Aspisen hälytyskellon soimaan.

    14.11.2019

  8. ”Ensin futiskirkkoon, sitten tavataan torilla” – jalkapallohullu kirkkoherra Kari Kanala uskoo Suomen etenevän kisoihin 5–0-voitolla

    Missä olit, kun Suomi pääsi ensi kertaa jalkapallon EM-kisoihin? Kirkkoherra Kari Kanalan vastaus on kirkossa...

    14.11.2019

  9. Miksi häiritseviä uskonnollisia näkemyksiä pitäisi suvaita? ”Moninaisuus on vastalause narsistiselle maailmankuvalle”, sanoo Suomen ekumeenisen neuvoston pääsihteeri

    Asiantuntijat muistuttavat, että sananvapaudella on rajansa. Väkivaltaa tai vihaa lietsovat puheet eivät ole...

    14.11.2019

  10. Eversti evp Jukka Parvista esitetään Vantaan seurakuntien yhtymän johtajaksi

    Parvinen on toiminut Vantaalla vt. talouspäällikkönä. Sitä ennen hän teki uran puolustusvoimissa.

    13.11.2019

  11. Kirkko on perustamassa luonnonsuojelualuetta kahdelle helsinkiläisluodolle, joilla ei koskaan käy ketään

    Morsianluoto ja Madeluoto sijaitsevat merenlahdella Helsingin ja Espoon välissä.

    13.11.2019

  12. Tämä kolahti: Jumalan armosta -elokuva kuvaa riipaisevasti katolisen papin hyväksikäytön uhreja

    Katolinen kirkko yritti estää tositapahtumiin perustuvan elokuvan ensi-illan keväällä Ranskassa.

    13.11.2019

  13. Puolukka, 11 v, arvioi: Sirkusooppera voittaa sirkuksen

    Kuolemanpyörä kauhistuttaa ja eri taidelajien yhdistelmä kiehtoo CircOperassa. Välillä oopperalaulaja seisoo käsillään.

    13.11.2019

  14. Lasten kanssa pohditaan vakaviakin aiheita: Taika-Petteri ja Jakke Jääkarhu herättävät ajatuksia myös ilmastonmuutoksesta

    Vatsastapuhuja Petteri Hakanen kertoo lapsille kannustamisen ja reilun meiningin merkityksestä. – Olen itse kokenut,...

    13.11.2019

  15. Espoon seurakunnilta 20 000 euroa kurdien auttamiseksi Syyriassa

    Turkki hyökkäsi Syyrian kurdialueelle lokakuussa. Osa iskuista on kohdistunut siviileihin.

    13.11.2019

  16. PastoriPike teki Hoosiannasta rap-version – ”Hoosianna on niin iso, että tuli hiki päähän”

    PastoriPike oli rötöstelevä nuori, kunnes poliisi kehotti etsimään elämälle uuden suunnan. Se löytyi uskosta ja...

    13.11.2019

  17. Pia Niemi hengähti kesällä pienyrittäjien leirillä – marraskuussa seurakunnat tarjoavat yksinyrittäjille virkistysiltoja

    Yksinyrittäjän vapaus on kurinalaista, eikä työn ja vapaa-ajan erottaminen ole suoraviivaista.

    12.11.2019

  18. Vaittinen: Meihin kätkeytyy yllättäviä tarinoita, joita some ei kerro

    Mikä on se todellinen tarina sinusta ja minusta? Ehkäpä sitä pitäisi kysyä kirjailijalta itseltään.

    12.11.2019