Artikkelit
-
Suomalaisille kirkko on liian suvaisevainen ja suvaitsematon
Eteläsuomalaisia ärsyttää kirkon liiallinen suvaitsemattomuus. Pohjoisessa puolestaan kismittää yletön suvaitsevaisuus.
02.02.2016
-
Arvio: Taiteilijan muutos miehestä naiseksi
Tositapahtumiin pohjautuva Tanskalainen tyttö -elokuva tutkii ihmisen seksuaalisuutta ja identiteettiä.
01.02.2016
-
Teologi: Kirkkojen tyhjentyminen on myönteistä kehitystä
Pauli Annalan mielestä jäsenmäärän lasku on merkki uudesta hengellisestä heräämisestä.
01.02.2016
-
Kolumni: Oma koti perustetaan keskelle valkoisuutta
Nyt pitäisi saada koti, oma paikka, jossa voi olla, yhdessä muiden kanssa. Vasta sitten pääsee välitilasta eteenpäin.
01.02.2016
-
Kantasuomalaisten kaupunginosassa kuulutaan kirkkoon
Runsas puolet helsinkiläisistä kuuluu kirkkoon, josta eroaminen väheni viime vuonna selvästi. Jäsenyys on yleisintä...
01.02.2016
-
Lähetystyötä voi tehdä kymmenen tuhannen kilometrin takaa
Lähetystyöhön ei tarvitse aina lähteä maapallon toiselle puolelle. Käpyläläisestä olohuoneesta päivitetään...
01.02.2016
-
Yhteisvastuu torjuu syrjäytymistä Suomessa ja Ugandassa
Yhteisvastuukeräys alkaa sunnuntaina 7.2. Suomessa nuoria ohjataan partioon, Ugandassa ammattikoulutukseen.
01.02.2016
-
Miksi papit puolustavat lakiuskontoa?
01.02.2016
-
Miten niin enemmistö vihkisi?
01.02.2016
-
Kirkko ei voi tukea syrjintää
01.02.2016
-
Wilho Siukonenkin unohtui
01.02.2016
-
Hyvän Paimenen kirkolla Kieślowski-elokuvien maraton
Sosiologi Anssi Peräkylän mielestä Kymmenen käskyä -elokuvat kertovat moraalisista valinnoista.
01.02.2016
-
Rukous: Kiitos, että olen juuri sopiva
Niillä voimilla, jotka tänään annat, tahdon palvella Sinua, Jumala.
01.02.2016
-
Ostarilla tavataan 4/10: Reino Helismaan kotikulmilla Puistolassa
Reliefi ostarilla muistuttaa paikallisesta suuruudesta.
01.02.2016
-
Kryptan tilaisuudet pidetään muualla Tuomiokirkonmäellä
Tuomiokirkon krypta on massiivisen vesivahingon jäljiltä käyttökiellossa. Kryptassa on voimakas kosteuden haju.
01.02.2016
-
Ville Ranta: Kassi unohtui
01.02.2016
-
Tuomiokirkossa iso vesivahinko – krypta suljettu toistaiseksi
Helsingin tuomiokirkossa sattui perjantai-iltana massiivinen vesivahinko.
31.01.2016
-
Esikoislestadiolaiset järjestävät omia kasteita
Piispojen mukaan liike on jättämässä luterilaisen kirkon.
29.01.2016
-
Kirkon ylimmät päättäjät valitaan helmikuussa
Suurin valitsijayhdistys puolustaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia.
29.01.2016