Sivut, joissa tagi evankelinen liike .

  1. ”Tämä on pahuutta, tuomitsemme sen Jeesuksen nimessä” – konservatiivinen luterilainen yhdysvaltalaiskirkko erotti rasistisen äärioikeistolaisen ehtoollisyhteydestä

    Kirkon sisälle pesiytyneet äärioikeistolaiset kannattavat rotuerottelua, julistavat naiset miesten omaisuudeksi ja...

    20.07.2023

  2. Hengelliset kesäjuhlat toteutuvat tänä vuonna tavalla tai toisella – osallistua voi myös etänä

    Hengellisten kesäjuhlien suma osuu tänä vuonna heinäkuun alkupuolelle. Järjestelyissä varaudutaan siihen, ettei...

    19.05.2021

  3. Suviseurat vaihtuivat minisuviseuroihin kotipihoilla, herättäjäjuhlista tuli etäherättäjäjuhlat – hengellisiä tapahtumia järjestetään nyt luovasti

    Herätysliikkeisiin kuuluville hengelliset kesäjuhlat kuuluvat vuoden kohokohtiin. Juhlia ei peruttu kokonaan, vaikka...

    29.06.2020

  4. Suomen kirkon suurin puhallus vai oikeusmurha? – Seurakuntien tukema lähetysjärjestö ja sen erotettu hallintojohtaja kiistelevät potkuista

    Sleyn entinen hallintojohtaja riitautti irtisanomisensa. Sley puolestaan arvioi tämän aiheuttaneen toiminnallaan...

    13.12.2019

  5. ”Kärsivä Kristus vaihtui solmuruoskaa heiluttavaksi sankari-Jeesukseksi” – näin körttiläisistä tuli fasisteja 1930-luvulla

    Uusnatsit järkyttivät itsenäisyyspäivänä hakaristilipuilla. Kirkkohistorioitsija Eino Murtorinteen mukaan nykyajasta...

    18.12.2018

  6. Jumala, Trump ja Putin – kristillisen konservatiivioikeiston toiminta Suomessa kulkee samoilla raiteilla kuin Yhdysvaltain evankelikaaleilla

    Liikkeen sanoma leviää vastamedian välityksellä. Venäjä hyödyntää täysin samaa arvomaailmaa informaatiosodankäyntinsä...

    20.08.2018

  7. Arkkipiispa jämptinä: Maata näkyvissä -festivaaleilla ei järjestetä naispapittomia messuja

    Messua ei järjestetä lainkaan festivaalin yhteydessä Turku-hallissa vaan paikallisseurakuntien omissa kirkoissa.

    14.06.2018

  8. Evankeliumijuhlilla laulava Pepe Willberg: Uskon, että minulla on hyvät välit Jumalaan ja Jeesukseen

    Laulaja esiintyy Helsingissä perjantaina 30.6. järjestettävässä evankelisten valtakunnallisessa kokoontumisessa.

    28.06.2017

  9. Pääkirjoitus: Tulkaa takaisin, iloiset evankeliset!

    Suruttomat ja optimistiset kristityt julistivat armoa ja autuutta. Sitten kaikki muuttui.

    22.06.2017

  10. Evankeliset kokoontuvat Helsinkiin – tiedossa avaraa armoa ja tiukkaa opillisuutta

    Helsingissä järjestetään 30.6.–2.7. valtakunnallinen Evankeliumijuhla. Evankelisen liikkeen ydinsanoma on avara armo,...

    19.06.2017

  11. Konservatiivikristityksi leimaaminen kyllästyttää

    Juhana Tarvainen on pappi, joka ei tee alttariyhteistyötä naispappien kanssa. Anna-Sofia Heimosen kotijärjestö...

    16.11.2016