Artikkelit
-
Äänellä itkijä Emmi Kuittinen on tehnyt itkuvirsiä korona-ajasta ja muista nykyajan huolista
Karjalaista perinnettä jatkavassa ikuisen ikävän runoudessa ovat pääosassa suru ja murhe.
20.10.2020
-
Tikkurilan kirkon katolla kasvaa maksaruoho ja on paikka aurinkopaneeleille – Vantaan seurakunnat pyrkivät nollapäästöihin yhä määrätietoisemmin
Vantaan seurakunnat pienentävät hiilijalanjälkeään muun muassa kiinteistöjen tehokkaalla käytöllä. Uusi...
19.10.2020
-
Raulo: Sukupuolen kirjo on osa luonnon moninaisuutta
Biologi tietää, että sukupuoli ei ole yksinkertainen käsite. Siksi jokainen meistä tarvitsee kasvurauhaa, jotta voisi...
19.10.2020
-
Tubettava teologian tohtori Ville Mäkipelto: ”Jerikon tuhosta saisi hyvän YouTube-videon”
Ville Mäkipelto tekee viikoittain faktavideoita maailman ihmeellisyyksistä 102 000 tilaajalleen.
19.10.2020
-
Väitöstutkimus nostaa esiin helluntailaisen demoniopetuksen epäkohtia – ”Aihe on Suomessa kuuma peruna”
Merkittävät helluntailaisteologit pyrkivät uudistamaan liikkeen opetusta pahoista hengistä. Korjattu opetus suojaa...
16.10.2020
-
Marialla oli arkkitehtitoimisto, hän restauroi keskiaikaisia moskeijoita ja eteni urallaan – sitten hänestä tuli koditon sekakäyttäjä, joka poimi tupakantumppeja nikotiininhimoonsa
Vaikka Marian ura romahti, hän ei ole katkera. ”Ymmärrykseni ja myötätuntoni toisia ihmisiä kohtaan on lisääntynyt....
16.10.2020
-
Sodan rankoista kokemuksista kannattaa puhua, sanoo karjalainen Marja Klefström
Lapsuudenkodissa niistä vaiettiin, vaikka traumat vaikeuttivat arkea. Klefström on purkanut asioita romaaneissaan.
16.10.2020
-
Pikkulasten vanhemmat pääsevät perheneuvontaan ohituskaistalla, koska heillä on paljon pelissä, kertoo Espoon perheneuvojien johtaja Aku Kaura
Espoon seurakuntien perheasiain neuvottelukeskuksessa työskentelee 13 perheneuvojaa, jotka opettavat ihmisiä...
16.10.2020
-
Hyvää pyhää: Toivovainen näkee mahdollisuuksia
Jotkut näkevät syntejä ja virheitä, toiset tulevat yllätetyksi ihmeillä.
16.10.2020
-
Tämä kolahti: Tosi rakkaus odottaa ikuisesti – vampyyri Edward rukoilee Jumalalta voimaa suojella Bellaa itseltään
Suosittu vampyyriromantiikka henkii perinteisiä arvoja: seksuaalisuus uhkaa johtaa turmioon, rakkaussuhde on...
16.10.2020
-
Pakilan seurakunnan rippileirillä mahdollinen koronavirusaltistus – leiri keskeytettiin varotoimenpiteenä
Eerikkilän urheiluopistossa järjestetylle leirille osallistui yhteensä 40 henkilöä.
15.10.2020
-
Munkkiniemen ja Kannelmäen seurakuntaneuvostot haluavat valita tulevat kirkkoherrat itse – Munkkiniemessä vaalitavasta syntyi kiistaa
Helsingin Huopalahden rovastikunnan neljästä seurakunnasta myös Pitäjänmäessä vaihtuu kirkkoherra. Välillinen vaali...
15.10.2020
-
Huomenta Suomen entinen juontaja Kristiina Hanhirova meni kirkkoon töihin ja yrittää nyt houkutella eläkeläismiehiä ulos – ”Tavoitteemme on, että kukaan ei tuntisi olevansa hyödytön”
Eläkkeelle jäävät ihmiset voivat yllättyä, kun työelämän päättyminen ei tuokaan onnea. Edessä voi olla...
15.10.2020
-
Espoolainen! Ryhtyisitkö arkiystäväksi vanhukselle tai maahanmuuttajalle?
Arkiystävä voi olla kuka tahansa, joka haluaa antaa aikaansa toiselle ihmiselle. Kyse ei ole muutamasta tapaamisesta,...
15.10.2020
-
Kirkon eläkerahasto liittyi aloitteeseen, joka patistaa maailman suuryrityksiä kohti nollapäästöjä
Kansainvälisessä aloitteessa on mukana 137 sijoittajaa ja 20 biljoonan dollarin varallisuus. Sen kohteena on 1 800...
14.10.2020