Sivut, joissa tagi käsityöt .

  1. Markus oli 35, kun hän pyysi äitiään neuvomaan silmukan luomisen: ”Jos katselee vanhoja valokuvia Andeilta, niissä aika jäyhät äijät neulovat”

    Markus Haakanalla ei ollut neulomisesta muuta käsitystä kuin että tarvitaan lankaa ja puikot. Youtubessa oli...

    21.10.2019

  2. Lohtuhuivi lämmittää surevaa – leskille annettavia huiveja neulotaan porukalla nyt myös pääkaupunkiseudulla

    Hartioille tuleva villahuivi on konkreettinen tapa muistuttaa, että ihminen ei ole surussaan yksin.

    17.05.2019

  3. Saamenpuvun ompeleminen on paluuta omille juurille – nuoret haluavat nyt pinkin tai lilan perinnepuvun

    Saamenkäsitöiden kerhossa ommellaan perinteisiä pukuja, keskustellaan kulttuurista ja tutkitaan sukujuuria.

    06.05.2019

  4. ”Aina pitää olla virkkuukoukku mukana” – Silmukkasiskot neulovat töppösiä kastettaville vauvoille

    Joukko naisia kokoontuu kerran viikossa tekemään käsitöitä Rekolan kirkolle. Heidän käsissään syntyy muuun muassa...

    06.05.2019

  5. Näin teet itsellesi rukousjakkaran – nikkaroinnin tulos voi auttaa rauhoittumaan

    Kaipaatko päänsisäistä hiljaisuutta, rukousta tai mietiskelyä, mutta sinun on vaikea keskittyä ja rauhoittua?

    20.03.2019

  6. Adventin aikaan syttyvät odotuksen valot – näin teet yksinkertaisen ja tyylikkään kynttelikön

    Adventtikynttilät johdattavat meidät kohti joulua. Kynttelikkö voi olla valmiina hankittu tai sen voi koota itse.

    29.11.2018

  7. Itä-Hakkilan koulun kolmasluokkalaiset saivat lämmittäviä lahjoja – kirkolla kokoontuva Käsillä hyvää -ryhmä ilahduttaa monenikäisiä

    Käsillä hyvää -ryhmässä syntyy lapasia ja sukkia. Niitä ovat saaneet muun muassa kastettavat vauvat, koululaiset,...

    27.11.2018

  8. Oletko aina paketoinut lahjasi vähän huonosti? Näillä ohjevideoilla tulet hetkessä paketointimestariksi

    Paketoinnissa ei tarvita mitään erityisosaamista, vakuuttavat Kaikki paketissa -blogia pitävät Jani Koskinen ja...

    05.11.2018

  9. Venho: Sylvi Kekkosen hiusverkko ja villasukka Karjalasta ovat avaimia yhteiseen muistiin

    Kun pitelen Sylvin teekuppia, voin melkein tuntea, että kosketan hänen kättään.

    22.10.2018

  10. Turvapaikkaa hakevien ammattiräätälien ompelimolla Tapiolan kirkon kellarissa riittää töitä

    Afganistanista ja Iranista kotoisin olevat räätälit tekevät korjausompelua tai vaatteen vaikka alusta alkaen.

    14.05.2018

  11. Lankalauantaina voit neuloa Vantaan Pakarituvan neuleretriitissä

    Tunnelmallisessa hirsirakennuksessa pidettävässä neuleretriitissä käsitöitä ei esitellä eikä arvostella.

    15.03.2018

  12. Espoolaisseurakunta tarjoaa työskentelytilat afgaaniräätäleille, ompelimo sai nimen Paratiisilintu

    Espoon Tapiolan seurakunta haluaa edistää turvapaikanhakijoiden kotoutumista tarjoamalla heille mahdollisuuden...

    09.03.2018

  13. Hämeenkylän kirkon adventtitapahtuma katkaisee syksyn ankeuden

    Päivä alkaa perhekirkolla ja jatkuu joulupuurolla ja musiikilla. Myyjäisistä voi ostaa kotitekoisia käsitöitä ja...

    30.11.2017

  14. Vantaalla pääsee neulomaan ja askartelemaan kimpassa

    Käsityöt tekevät hyvää itselle ja toisille. Samalla töihinsä saa liittää lähimmäisenrakkautta.

    14.11.2017

  15. Rekolan kirkossa virkataan läpi yön

    Rekolan kirkolla selviää ensi viikonloppuna, miten hyvin hereillä pysyminen onnistuu, kun paikalla järjestetään...

    26.10.2017

  16. Gurun opissa: Käsillä tekeminen auttaa rauhoittumaan

    Verstas oli suutari Hjalmar Ekströmin mietiskelypaikka.

    05.10.2017

— Merkintöjä per sivu
Näytetään tulokset 1 - 20 / 47