Sivut, joissa tagi kamppi .

  1. Helsingin juutalaisen seurakunnan turvallisuuskulut ovat nousseet jopa 450 000 euroon vuodessa – tuore EU-raportti kertoo antisemitismin kasvusta koronapandemian aikana

    Turvatoimissa on kyse varautumisesta pahimpaan ja siitä, että juutalaisyhteisö voi ylipäätään toimia Suomessa, sanoo...

    26.11.2021

  2. Pääkaupunkiseudulta löytyy vanhoja, merkitsemättömiä mestauspaikkoja – papeilla oli kuolemanrangaistuksissa monta roolia

    Helsingin viimeinen rauhanaikainen teloitus – ja roviolla polttaminen – tapahtui Kampissa 1819. Kuolemanrangaistuksen...

    16.07.2021

  3. Kampin kappelia aiotaan laajentaa – ”Kappelissa käy valtavasti ihmisiä, eikä keskusteluavulle ole vastaanottohuoneita”

    Kampin kappelissa kävi viime vuonna 352 000 ihmistä. Laajennusosa vaatii asemakaavamuutoksen, jota käsitellään 25.3....

    04.03.2020

  4. Kampin kappelissa saa sanoa yöllä ”tahdon” – Heinäkuiseen Hääyö-tapahtumaan mahtuu 14 paria

    Seitsenvuotisen historiansa aikana kappelissa on vietetty häitä vain kahtena päivänä.

    13.06.2019

  5. Kampin kappeli tarvitsee lisätilaa – asemakaavan muutosta on haettu

    Helsingin seurakuntayhtymä haluaisi rakentaa Kampin kappeliin lisätilaa kävijöiden kohtaamista varten.

    04.01.2019

  6. Metrolla metsään, kätketyille hiekkarannoille ja reittiveneelle, joka vie saariin – helppo lähiretki alkaa tästä

    Klikkaa metroasemilta luontoretkeilijän ja ulkoilijan löydöt. Esittelyssä kohteet Helsingin ja Espoon jokaisen 25...

    18.05.2018

  7. ”Viimeksi neljä päivää sitten kuoli ystävä” – Mikko ja Jani opastavat huumeidenkäyttäjän Helsinkiin

    Ystävykset esittelevät kantakaupungin suosituimmat piikityspaikat – ja Kampin kappelin.

    14.11.2017

  8. Narinkkatorilla vietettiin uskontojen hiljainen hetki Turun iskun takia

    Eri uskontokuntien ja kulttuurien edustajat hiljentyivät maanantaina yhdessä muistamaan Turun iskun uhreja ja...

    21.08.2017

  9. Villi city: Arvoituksellinen lepakko saalistaa kaupungista yhdessä yössä jopa 2 700 hyttystä

    Urbaani ympäristö on lepakoiden mieleen. Päivätorkkujia löytyy kummista paikoista, kuten auton moottorin päältä,...

    29.06.2017

  10. Hanna Brotherus vetää Herätysliikettä Kampissa maanantaisin

    Kuka tahansa voi tulla tekemään aamuverryttelyä Kampin kauppakeskuksessa koreografi Hanna Brotheruksen kanssa.

    20.09.2016

  11. Kissakahvilan isäntä Pasi Nikkinen toteutti unelmansa

    Kissakahvilan tarina alkoi puuhun karanneesta Max-kissasta.

    25.08.2015

  12. Kampin kappelissa voi puhua murheistaan

    Kampin kappelissa ei vain hiljennytä, vaan siellä kohdataan ihmisiä ja tarjotaan heille keskusteluapua. Murheet ovat...

    24.04.2015

— 20 Merkintöjä per sivu
Näytetään tulokset 1 - 20 / 22