1. Kirkon diakonia paikkaa Kelan työtä talousasioissa − ongelmia on, myöntää Kela

    Toimeentulotuen Kela-siirto olisi vaatinut vielä enemmän suunnittelua, myöntää Kelan johtava tutkija Minna Ylikännö....

    19.09.2018

  2. Taivaan tähden: Vapauden käsikirja

    Kristitty saa erehtyä, eksyä ja löytää.

    19.09.2018

  3. Tiedätkö jo nämä viisi rohkeaa naista? – Lastenkirja nostaa sankarilliset suomalaisnaiset esikuviksi

    ”Katsotaan, mitä se yksi tyttö voi tehdä” sanoi Riikka Karppinen, kun nousi vastustamaan ylikansallista kaivosyhtiötä.

    19.09.2018

  4. Björn Vikström jättää piispan tehtävät – Porvoossa valitaan keväällä uusi piispa

    Porvoon piispa Björn Vikström on sanonut aiemmin, että kymmenen vuotta on sopiva aika olla piispana.

    18.09.2018

  5. ”Murre, olit kaikkemme” – eläinten hautausmaalla näkyy kaipaus

    Keskuspuistossa on noin 3 000 hautapaikkaa lemmikeille. Haudoilla on niin ristejä kuin pehmolelujakin.

    18.09.2018

  6. Hallamaa: Elokuvissa hyvä ja paha ovat selkeitä, mutta elämä ei ole elokuvaa

    Elokuvissa salaiset haaveet toteutuvat. Ongelmat etäännytetään ja yhteiset normit eivät koske sankarihyviksiä....

    18.09.2018

  7. Avioliittokysymys jakoi Espoon piispaehdokkaita vaalipaneelissa

    Espoon piispanvaalin ensimmäinen vaalipaneeli keräsi Hyvinkään kirkkoon reilut 200 henkeä. Tunnelma tiivistyi, kun...

    18.09.2018

  8. Uskontojen välinen rauhantyö on nyt erittäin tärkeää, mutta jotain puuttuu – missä ovat naiset?

    Globaalin kristinuskon ja uskontodialogin professorin Elina Vuolan mukaan uskonnollisia johtajia tarvitaan...

    18.09.2018

  9. Teatteri Avoimissa Ovissa käydään sukupolvien välinen sota – pappi-isä ei hyväksy lastensa vapaamielisiä arvoja

    Heini Tola on ohjannut näyttämölle raikkaan ja moni­tasoisen version Minna Canthin klassikosta Papin perhe.

    17.09.2018

  10. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila puhuu vaikeista asioista, joista emme halua kuulla – ”Minulla on velvollisuus antaa hyvää eteenpäin”

    Tuomas Kurttilan mielestä pienelläkin ihmisellä on oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi. Joskus se vaatii julkista...

    17.09.2018

  11. Körttivirret kohtaavat islamilaisen mystiikan ensimmäisellä Sacred Music -festivaalilla Kalliossa

    Kaikki musiikki voi olla hengellistä, uskoo suufilaista musiikkia soittava Murat Ermutlu.

    17.09.2018

  12. Kuula: Asut keskitysleirillä, jonka nimi on Maa

    Kun katsotaan, minkälaisia eläviä olentoja planeetallamme liikkuu ja kuinka paljon niitä on, maapallo muuttuu...

    17.09.2018

  13. Kirkon Ulkomaanavulta 50 000 euroa Filippiineille taifuunin uhreille

    Avustusrahat käytetään ruokaan, hygieniapakkauksiin, huopiin ja suojiin.

    17.09.2018

  14. Diakoniabarometri: Toimeentulotuen siirto kunnilta Kelalle lisäsi diakoniatyöntekijöiden työtä

    Kolme neljästä diakoniatyön asiakkaasta pitää sosiaaliturvan palvelujärjestelmää huonona. Sen sijaan diakoniatyö...

    15.09.2018

  15. Korkeasaaren johtaja Sanna Hellström keräilee Helsingin katuja

    Sanna Hellström aloitti a-kirjaimella alkavista kaduista ja on päässyt nyt e:llä alkaviin.

    14.09.2018

  16. Taivaan tähden: Elämä on parhaimmillaan täynnä kiihkeää intohimoa

    Raskainta on elää, vaikka on sisäisesti kuollut.

    14.09.2018

  17. Harras hetki: Koreografi Hanna Brotherus lepää liikkuessaan – perhe vitsailee siitä, että äiti ei osaa olla paikallaan

    Koreografi rauhoittuu, kun saa kävellä, tanssia, joogata tai vähintään katsella liekkien liikettä.

    14.09.2018

  18. ”Tyrmistys, raivo ja suru” – kolme sanaa kuvaavat Suomen katolilaisten tunteita pappien tekemää seksuaalista hyväksikäyttöä ja sen peittelyä kohtaan

    Suomen katolinen piispa Teemu Sippo vaatii kannanotossaan lasten ja nuorten hyväksikäyttöön ja salailuun...

    13.09.2018

  19. Eläkeläismiehet jumppaavat Mikaelinkirkolla – ”En ole koko kesänä ollut näin märkänä kuin järvessä”

    Jumpparyhmässä tavoitellaan luonnollista ja kokonaisvaltaista liikettä. Helsingin seurakunnissa on tarjolla liikuntaa...

    13.09.2018