Artikkelit
-
Thurén: En ole iloinen veronmaksaja, vaan neutraali veronmaksaja
”Iloinen veronmaksaja” asemoi itsensä hyvinvointivaltion asiakkaaksi: verotus on hyvä juttu silloin, kun siitä saa...
11.09.2018
-
93-vuotias Mirjam Tukiainen sai kahviseuraa ja pääsi ulkoilemaan – näin toteutetaan 150 vanhuksen pieniä toiveita
Itä-Helsingin seurakunnat ja kaupungin kotihoito levittävät hyvää mieltä.
11.09.2018
-
Mielipide: Kirkko ja kaupunki ei ole mainio
11.09.2018
-
”Älä jää yksin omien ajatustesi kanssa” – itsemurhissa kuolee kolme kertaa enemmän ihmisiä kuin liikenneonnettomuuksissa
Itsemurhien määrä Suomessa on puolittunut 1990-luvun huippuvuosista. Silti itsemurhien ehkäisemiksi on vielä paljon...
10.09.2018
-
”Omapäinen Lilith elää meissä kaikissa” – Seela Sella fanittaa vanhojen legendojen voimanaisia
Juutalaisuuteen 1960-luvulla kääntynyt näyttelijä Seela Sella inspiroituu Lilithistä ja samastuu Ruutiin.
10.09.2018
-
Venho: Mieli on markkinoiden halutuinta tavaraa – omasta rauhasta on pidettävä visusti huoli
"Pää alkoi tuntua asemahallin aulalta, jonka läpi vaelsi luvuton ja värikäs kulkue kanssaihmisiä."
10.09.2018
-
Oikeuspsykologi Julia Korkman selvittelee työssään lasten seksuaalista hyväksikäyttöä – laulaessaan hän saa yhteyden johonkin ikuiseen
Oman äidin esimerkki painoi, kun Julia Korkman pohti valintaa laulajan ja psykologin ammattien välillä.
10.09.2018
-
Mielipide: Sammeli Juntunen Espoon piispaksi
10.09.2018
-
Mielipide: Vanhukset tarvitsevat valtuutetun
10.09.2018
-
Mielipide: Kirjoita parisuhteestasi
10.09.2018
-
Mielipide: Oman uskonnon opetusta tarvitaan
10.09.2018
-
”Mä sanoin sen ihan läpällä” – seurakunnan koulukummi on huolissaan nuorista, jotka eivät osaa asettua toisen asemaan
Nuorisotyöohjaaja Siiri Salonen kulkee mukana koulun arjessa.
10.09.2018
-
Ville Ranta: Maailmanlopun hyötynäkökohtia
10.09.2018
-
Seurakuntien kuorot kutsuvat uusia laulajia – kuorolaiset kehuvat yhdessä laulamista silloinkin, kun siihen ei tuntuisi olevan arjessa aikaa
Kiinnostaako gospelkuoro, kamarikuoro tai kuoro ihan matalalla kynnyksellä? Moniin seurakuntien kuoroihin pääsee...
07.09.2018
-
Pohjoismaiden ensimmäinen naispuolinen imaami Sherin Khankan: ”Minulle kristinusko ja islam edustavat samoja arvoja”
Imaami harjoittaa uskontoaan myös olemalla aktivisti. Hän kannustaa musliminaisia vaatimaan oikeuksiaan.
07.09.2018
-
Taivaan tähden: Katsominen on huolenpitoa
Nähdyksi tuleminen on pienen ja ison ihmisen perustarve.
07.09.2018
-
Tämä kolahti: Jasper Pääkkösen murhaava katse BlacKkKlansmanissa tulee uniin – Suomessakin tehdään jälleen natsitervehdyksiä
Mikä yhdistää Spike Leen uutuuselokuvaa BlacKkKlansmania ja afrikkalaisesta Burundista pienen pojan silmin kertovaa...
07.09.2018
-
Naapuruussovittelija lisäisi taloyhtiöiden järjestyssääntöihin naapurin moikkaamisen
Naapurikiistat kertovat usein siitä, mitä pidetään normaalina. Monelta ongelmalta vältyttäisiin puhumalla.
06.09.2018
-
Piilotteleeko Kokoomuksen ehdokaslista Vantaalla sitoutumattomuuden takana?
Kokoava seurakunta -ehdokaslistan tavoitteet on otettu suoraan valtakunnallisesta Kokoomuksen vaaliohjelmasta. Ryhmä...
06.09.2018