Sivut, joissa tagi kesätyö .

  1. Kesätyö rippikoulussa vaatii aivan tiettyjä ominaisuuksia – Espoossa työntekijäksi valittiin myös yksi kaksoisagentti

    Tuomiokirkkoseurakunnassa on 34 rippikoulua ja yli 800 nuorta. Koska rippikoulu on jokaiselle nuorelle...

    08.06.2022

  2. Pääkaupunkiseudun hautausmaille tarvitaan ensi kesäksi yli 500 kausityöntekijää

    Espoon, Helsingin ja Vantaan seurakuntien työnhaut ovat parhaillaan käynnissä. Työpaikoista osa on suunnattu...

    20.01.2022

  3. Kirkko palkkasi ”turisteja”, joiden työnä on somettaminen: Pääsee kurkistamaan kirkkoja ”behind the scenes”

    Kaupunkien lisäksi myös Kirkkohallitus tarjosi tänä vuonna kesäseteleitä 15−16-vuotiaiden palkkaamiseen. Nuorta...

    29.06.2021

  4. Kaatuneen hautakiven eteen tehty kukka-alue herättää ihmetystä Hietaniemessä – ”Ei ole yleinen käytäntö”

    Kaatunut hautakivi on luultavasti ollut kumossa jo jonkin aikaa. Kaatuminen hankaloittaa haudan kunnossapitoa.

    06.06.2019

  5. Heli Haavisto käy läpi hautoja, joilla kukaan ei enää käy – Ruskeasannan ja Helsingin pitäjän hautausmailla näkyy, ketkä vainajista olivat rikkaita

    Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi katsottavat haudat suojellaan, loput hautapaikat vapautuvat seuraavalle....

    31.05.2019

  6. Kauppalaiva Christina on lajinsa viimeinen: Helsingin saaristo saa ostoksensa kuusi kertaa viikossa

    Veneen miehistö paiskii yli kymmenentuntisia päiviä. Muut yrittäjät ovat luovuttaneet.

    07.07.2017

  7. Vantaan hautausmaille pääsevät kesätöihin alaikäisetkin

    Nuorilta hakijoilta odotetaan erityisesti hyvää asennetta.

    19.01.2017

  8. Lauttasaaren seurakunta satsaa kesätyöntekijöihin

    Lauttasaaren seurakunnassa työskentelee kesän aikana peräti 14 nuorta eri tehtävissä. Puolet heistä rekrytoitiin...

    07.07.2016

  9. Kesäopas pääsee kokemaan ihmisvilinää ja nauttimaan hiljaisuudesta

    Tea Yli-Perttulalle Pyhän Laurin kirkko on tuttu paikka. Kirkko-oppaan työn suola on kohtaamiset.

    06.06.2016

  10. Haku nuorten kilpailtuihin kesätyöpaikkoihin alkaa

    Mistä löytyisi alaikäiselle kesätyöpaikka? Kuntien lisäksi työpaikkoja löytyy esimerkiksi teollisuudesta ja kaupan...

    20.01.2016

  11. Kesätyö luonnon ja elämän rajallisuuden keskellä

    Hautausmaan kausityöntekijä Eija Kainulainen arvostaa luonnon läheisyyttä ja hyvää työporukkaa.

    17.08.2015

  12. Kesäkahvila Brita työllistää nuoria Laajasalossa

    Helsingin kaupunki tukee nuorten kesätyöllisyyttä maksamalla osan palkkakuluista. Laajasalo-Degerö-seura otti...

    10.06.2015

  13. Ota työelämän pelisäännöt haltuun heti ensiaskelilta

    Työsopimus voi olla nuoren ensimmäinen sopimus. Sitä ei kannata tehdä silmät ummessa.

    22.04.2015

  14. Kesäseteleitä riittää vielä

    Espoon kaupungin Kesäseteli on iso apu nuoren työllistämisessä.

    23.03.2015

  15. Kesäduuni kirkkopihalla

    Puutarhurin apulainen kitkee myös sadesäällä.

    17.08.2011