Sivut, joissa tagi uskonnollisuus .

  1. Unissasaarnaaja Maria Åkerblom kiinnostaa taas – åkerblomilaisuutta tutkinut entinen piispa ei yllättyisi, jos vastaava lahko syntyisi nyt

    Maria Åkerblom oli aikansa puheenaihe, josta hänen seuraajansa vaikenivat. Zaida Bergrothin Marian paratiisi...

    30.09.2019

  2. Vauvoja kastetaan enemmän kuin kastetilastot kertovat – jos toinen vanhemmista ei kuulu kirkkoon, lapsi jää usein kastamatta

    Kirkosta eroamisen lisäksi kasteiden määrää laskee ulkomaalaistaustaisen väestön kasvu.

    27.09.2019

  3. Kristittyjen määrä kasvaa Kiinassa yli puolella miljoonalla vuodessa – kulttuurivallankumouksen aikana Raamatut tuhottiin, nyt se on kysytyin kirja

    Kiina on viime vuosina jälleen kiristänyt uskontopolitiikkaansa ja lakeja tulkitaan aiempaa tiukemmin. Raamattuja...

    11.09.2019

  4. Vankilapappi näkee valoa sielläkin, missä sitä ei ensisilmäyksellä erota – vain kohtaamalla tekonsa ihminen voi päästä eteenpäin

    Vantaan vankilan pappi Marko Meijer kohtaa työssään pahan. Silti hän tukee eikä tuomitse.

    26.08.2019

  5. Kuula: Uskontoa ei ole varastettu peruskristityltä, vaikka Päivi Räsänen jankuttaisi aina vaan telkkarissa homoseksistä

    Uutiset tehdään kiihottavista aiheista ja ajankohtaisista keskusteluista. Matalan profiilin kristityt eivät...

    19.08.2019

  6. Tämä kolahti: Kuusivuotiaan Aatoksen vilpittömät jumalapohdinnat pysäyttävät

    Dokumenttielokuva Aatos ja Amine kuvaa suomalaischileläistä poikaa ja hänen elämäänsä muslimivaltaisella...

    09.08.2019

  7. Pyhimys räppää epäpyhistä asioista – buffet-uskovainen Mikko Kuoppala ei yritä tehdä itsestään parempaa versiota

    Mikko Kuoppala eli räppäri Pyhimys odottaa suurta katastrofia. Sitä ennen hän syö hampurilaisen ja kertoo...

    29.07.2019

  8. Sarvet sojoon hevifestivaaleilla! Vai sopiiko se sittenkään kristitylle?

    Töölön seurakunnan nuorisotyönohjaaja ja metalhead Mikko Saari keksii kristillisyydessä ja metallifaniudessa monta...

    28.06.2019

  9. Tämä kolahti: 78-vuotiaan Bob Dylanin konsertti oli kuin profeetan viimeinen testamentti

    Dylanin läsnäolosta huokuva lopun ajan henki muistutti, että elämä on verraten lyhyt ja brutaali tapahtuma. Hän ei...

    25.06.2019

  10. Kuula: Tämän vuoksi usko Jumalaan on yksityisasia, joka ei kuulu muille

    Uskossa on jotakin samaa kuin nukahtamisessa. Osaan vaipua uneen, mutten osaa selittää, miten se tehdään. Sen...

    10.06.2019

  11. Dome Karukoski ja hänen ohjaamansa uutuuselokuvan J.R.R. Tolkien elivät haastavan lapsuuden

    Suomalaisohjaajalle produktio oli unelmien täyttymys – ja kurkistus kipeään menneisyyteen.

    05.06.2019

  12. Marzi Nyman revittelee kesäfestareilla, kahlaa ruuhkavuosissa ja sukeltaa aina uuteen – miten hän onnistuu kaikessa ilman burn outia?

    Uusi urkulevy. Kesän festarit. Sävellysopinnot, pienet lapset ja ziljoona muuta projektia. Takuuvarma burn out?...

    29.05.2019

  13. Akseli Gallen-Kallela, Hugo Simberg ja Pekka Halonen rinnastivat taiteen uskontoon – spiritualistiset istunnot kuuluivat elämään

    Akseli Gallen-Kallelalle ja muille kultakauden taiteilijoille taide oli henkisen etsinnän väline, jolla...

    20.05.2019

  14. Näin lasten kanssa rukoillaan: äiti sanoo iltarukouksen vaikka puhelimessa marketista

    Kirkko ja kaupungin lukijat tuunaavat vanhoja rukouksia lapsilleen ja kehittävät omia perinteitä. Suureen...

    23.04.2019

  15. Helsinkiläislapsille pidetään ristiäiset harvemmin kuin muille – moni äiti päätti suhtautumisensa kasteeseen jo ennen parisuhdetta

    Kastamattomuuden yleisin syy on se, että vanhemmat haluavat antaa lapselleen mahdollisuuden päättää asiasta...

    22.03.2019