1. Orjuuden kuvottava historia johti moraaliseen vallankumouk­seen – silti maailmassa on nyt noin 40 miljoonaa orjaa

    Orjakaupan aikoihin ajateltiin, että Raamatun henkilö Kanaan oli ihonväriltään musta, ja sillä oikeutettiin...

    23.09.2021

  2. Lapset ovat pyhäkoulussa parasta – ”Ennalta ei koskaan arvaa, mihin keskustelu hyppää”

    Lasten ajatukset avartavat omaakin mieltä, sanoo pyhäkoulua ohjaava Linda Hellman.

    22.09.2021

  3. Pääkirjoitus: Mikä helpotus, jos pääsemme koronan kurimuksesta − paljon on kiinni itsestämme

    Verkkovälitteinen vuorovaikutus ei ole sama asia kuin oikea ja elävä. 

    22.09.2021

  4. Koronapandemia on yhteinen, mutta monissa kehittyvissä maissa vasta muutama prosentti on saanut rokotuksen – ”Kukaan ei ole turvassa ennen kuin kaikki ovat turvassa”

    Kirkon Ulkomaanavun Tapio Laakson mielestä pandemian selättäminen vaatisi rokotepatenttien purkamista ja globaalia...

    22.09.2021

  5. Värikkäitä keskusteluja Lutherin kanssa ja sisäistä painia Jumalan ja Saatanan välillä − Jari Tervon Mikael Agricolasta kertovassa romaanissa suurmiehestä tulee ihminen

    Paitsi Agricolasta romaani Pääskyt talvehtivat järvenpohjassa kertoo suomalaisuuden juurista, luterilaisesta uskosta...

    22.09.2021

  6. Seta palkitsi kirkon kasvatuksen ja perheasioiden asiantuntijat – ”Hyvyyttä ja rakkautta ei tule pantata”

    Asiallisen tiedon omena -tunnustus tuli sateenkaari-ihmisten puolustamisesta sekä sukupuolen, seksuaalisen...

    21.09.2021

  7. Kysely: Yhdysvalloissa valkoiset evankelikaalit ovat muita kristittyjä rokotevastaisempia

    Yhdysvaltalaisen Pew Research Center -ajatushautomon kyselytutkimuksesta käy ilmi, että republikaanit vastustavat...

    21.09.2021

  8. Ruuskanen: Iän myötä persoonamme saattaa kapeutua ja jäykistyä − kuinka välttyisimme siltä, että pienennymme itsemme pilakuvaksi?

    Yksi elämän paradokseista on, että vaikka iän myötä kokemuksemme ihmisluonnosta karttuu, niin samalla omat...

    21.09.2021

  9. Vertaistuki virkistää odottajia, ja siksi monessa seurakunnassa on toteutettu tai vireillä vauvaa odottavien ryhmiä

    Paavalin seurakunnassa toimii Odottavien teehuone esikoistaan odottaville.

    21.09.2021

  10. Hoitotahto kannattaa tehdä silloin, kun se ei tunnu vielä ajankohtaiselta – lääketieteellisen hoidon osalta se on juridisesti sitova

    Hoitotahdon lisäksi myös elämänlaatuun liittyviä toiveita kannattaa kirjata. Erityisesti muistisairaille pienetkin...

    20.09.2021

  11. Naatus: Naisviha saa rehottaa ja ilmastopuhe on pelkkää löpinää – nuoret on petetty

    Nuoret ovat laajalti sitä mieltä, että hallitukset ovat pettäneet heidät – eikä ihme.

    20.09.2021

  12. Nyt pääsee taas lounaalle kirkolle ja kappelille Espoossa – ”On ihana huomata, kun ihmiset tutustuvat toisiinsa”

    Suosituilla seurakuntien diakonia- ja kappelilounailla voi nauttia kotiruokaa edullisesti. 

    20.09.2021

  13. Kirkko ja kaupungin perillemeno takkuaa

    Digi- väestötietoviraston osoitteenmuutosten rekisteröinneissä on viivettä.

    20.09.2021

  14. Vantaankosken seurakunta ja kaupunki auttavat yhdessä päihteitä käyttäviä ikääntyneitä – ”Ryhmä voi motivoida viettämään viikossa edes yhden päivän selvin päin”

    Pilke-ryhmässä ei vaadita alkoholin käytön lopettamista. Osanottajien elämänhallintaa pyritään vahvistamaan niin,...

    17.09.2021

  15. Oikeudenmukaisuudelle on länsimaissa kaksoisstandardit − muista nämä viisi asiaa, kun seuraat Afganistanin tilannetta

    Oikeudenmukaisuuden käsitettä ei sovelleta samalla tavoin länsimaihin ja Afganistaniin. ”Ihmisoikeuksia ei voi ottaa...

    17.09.2021