Sivut, joissa tagi uutiset .

  1. Helsingin seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto aloitti työnsä – uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Wiking Vuori

    Vuori voitti äänestyksessä Christoffer Perret’n, josta tuli yhteisen kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja.

    27.01.2023

  2. Seurakunnilta vihreää valoa sopimukselle ammattiopiston tontista ja Jokiniemen kaavoituksesta

    Helsingin ja Vantaan seurakunnat ja Vantaan kaupunki ovat valmistelleet esisopimuksen, johon sisältyy ammattiopisto...

    27.01.2023

  3. Sanelupolitiikka ei ole kenellekään hyväksi, sanoo Espoon seurakuntien yhteisen kirkkovaltuuston uusi puheenjohtaja Juhana Malme

    Espoossa liberaalien enemmistö yhteisessä kirkkovaltuustossa saattaa keikauttaa muun muassa päätökset...

    26.01.2023

  4. Myllypuron kirkossa yöpyy silloin tällöin kodittomia – Kodittomien öissä on tarjolla ruokaa, sauna ja yöunet rauhallisessa ympäristössä

    Moni tapahtuman vapaaehtoisista tietää, millaista on olla ilman kotia. He ovat myös todisteita siitä, että jonain...

    26.01.2023

  5. Yhteisvastuukeräys 2022 tuotti 2,2 miljoonaa euroa erityisesti nuorten auttamiseen

    Viime vuoden keräyskohteena oli pitkittyneen koronapandemian seurauksista kärsineiden lasten ja nuorten auttaminen.

    26.01.2023

  6. ”Kirkko tarvitsee lisää feminismiä”, sanoo Vantaan seurakuntien yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi uudelleen valittu Eve Rämö 

     Asioista ei tarvitse olla yhtä mieltä, mutta yhdessä sovituista toimintatavoista on pidettävä kiinni, ajattelee...

    25.01.2023

  7. Helsinki-Vantaalle avattiin hiljainen huone: ”Ihminen ei jätä vakaumustaan kotiin lähtiessään matkalle”, sanoo pappi Hanna Similä

    Helsinki-Vantaan lentoasemalle on avattu kaikkia uskontokuntia ja katsomuksia palveleva hiljainen huone.

    24.01.2023

  8. Joka seitsemäs maailman kristityistä on vainottu tai syrjitty – jihadistinen väkivalta voimistuu Afrikan mantereella

    Kristittyjen asemaa seuraavan Open Doors -järjestön julkaisema tuore raportti antaa synkän kuvan sekä kristittyjen...

    18.01.2023

  9. Juhlavuotta viettäneen Jouluradion suosio oli jälleen suurta – netin kautta kuunnelleiden määrä kasvoi

    Pääkaupunkiseudulla Jouluradio oli radiokanavien ykkönen 25–54-vuotiaiden viikkotavoittavuudessa

    17.01.2023

  10. Kirkko ja yli 60 järjestöä haastavat eduskuntavaaliehdokkaita sitoutumaan ilmastopolitiikkaan, jossa kustannukset jaetaan oikeudenmukaisesti

    Suomen evankelis-luterilainen kirkko on tärkeä etiikan asiantuntija kampanjassa, johon osallistuvat muun muassa...

    17.01.2023

  11. Piispa Kaisamari Hintikka tapaa paavi Franciscuksen – antaa lahjaksi palan Itämerta 

    Piispa Hintikka myös saarnaa Pyhän Henrikin päivän messussa. Mukana matkalla on espoolainen lapsikuoro.

    16.01.2023

  12. Kasvavaan Kalasatamaan rakentuu seurakunta, jossa ei ole seiniä

    Kallion seurakunta etsii tapoja, joilla Kalasataman asukkaat voivat kokea seurakunnan omakseen ja tukea toisiaan...

    16.01.2023

  13. Vantaalaiset välittivät jouluiloa lähes 26 000 euron edestä Rakenna joulupuu -keräyksen kautta

    Joulumieltä välitettiin pääasiassa ostamalla lahjakortteja ja joulukukkia.

    13.01.2023

  14. Ruusuja ja muita kasveja syövät kauriit aiheuttavat harmia Helsingin pitäjän kirkon hautausmaalla

    Jos haudalle tuodut kauniit kukat ovat kadonneet, asialla ei välttämättä ollut ihminen. Kauriit näyttävät kuitenkin...

    12.01.2023

  15. ”Usko ei milloinkaan saisi keskittyä vain siihen, mitä minä haluan”, sanoo islamintutkija Mona Siddiqui

    Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin Jane ja Aatos Erkko -professorina uusinta kirjaansa valmisteleva Mona...

    12.01.2023

  16. Noin 400 espoolaisen joululahjatoive toteutui Rakenna joulupuu -keräyksen avulla – hintojen nousu näkyy jo avun tarpeen kasvuna

    Keräyksen kautta saatujen lahjojen lisäksi Espoon seurakunnissa oli jaossa kymmeniä eri järjestöjen ja yksityisten...

    11.01.2023

  17. Kirkon kampanjat kertovat enemmän kirkosta kuin uskosta ja korostavat kirkon roolia yhteiskunnassa, sanoo tutkija Laura Kokkonen

    Tutkijan mukaan kampanjat on selvästi suunnattu kirkkoon kuuluville ja niillä rakennetaan enemmän kirkkosuhdetta...

    10.01.2023

  18. Malmin kirkko on suljettu remontin vuoksi kevääseen 2025 asti – kaikki toiminta on siirretty toisiin tiloihin

    Vuonna 1981 valmistuneen kirkon tiloista tulee muunneltavammat ja saavutettavammat. Kirkko siirtyy myös maalämpöön.

    10.01.2023