Artikkelit
-
Mitä vastaisit lapsen kastamista pohtivalle lähijunassa? – Vantaankosken kirkkoherraehdokkaat esittäytyvät
Joku kolmesta hakijasta valitaan pian kirkkoherraksi Vantaankoskelle. Kirkko ja kaupunki pyysi ehdokkaita kertomaan...
08.12.2022
-
Monen itähelsinkiläisen kotiseurakunta vaihtuu 1. tammikuuta – Mikaelin ja Vartiokylän seurakuntien yhdistyminen ei aiheuta suuria muutoksia
Sunnuntaisin kirkossa käyvien kannattaa olla tarkkana aikataulujen kanssa, mutta muuten yhdistyminen ei juurikaan näy...
07.12.2022
-
Helin: Mikroyrittäjän lomailu on usein lomahkoa tai jotain loman kaltaista
Kun mikroyrittäjä lähtee lomalle, hän tekee usein töitä ainakin ihan vähän – vaikka salaa vessassa.
07.12.2022
-
Esa Nieminen kumppaneineen teki kauneimman joululaulun: ”Joululaulut sopivat minulle kuin nenä päähän”
Uusi Kauneimmat joululaulut soi -biisi etenee hidastempoisesti duurissa.
07.12.2022
-
Kallion kirkossa käynnistyy itsenäisyyspäivänä 26 tunnin hiljainen hetki – näin kunnioitetaan konfliktien vuoksi kotinsa menettäneitä
Yleisö voi tulla hiljentymään paikan päälle kirkon aukioloaikana. Lisäksi tilaisuuteen on mahdollisuus osallistua...
05.12.2022
-
Luoma: Uskon, toivon ja rakkauden ympärille kiedotut tarinat ovat suurempia kuin vallasta ja kostosta kertovat
Televisiosarja Game of Thrones oli pettymys ehkä myös siksi, ettei pahuuden kuvaamisen ympärille rakenneta...
05.12.2022
-
Kommentti: Ei kiitos sambaa eikä etenkään seksiä, olemme kristittyjä!
Kun helsinkiläiskirkossa nähtiin sambavaatteisiin pukeutuneita tanssijoita, siitä syntyi kohu. ”Kyllä varmaan...
02.12.2022
-
Siniristilipun vetäminen tankoon itsenäisyyspäivänä on tänä päivänä itsestäänselvyys – Suomen lipun väritys oli kuitenkin aikoinaan iso kiistan aihe
Suomen kansallissymboliksi ajettiin itsenäistymisvaiheessa myös punakeltaista lippua.
02.12.2022
-
-
Kymmenen väitettä aikuisten ystävyydestä: ”Kun deittailu on mitä on, niin ystävä edustaa todellista rakkautta”
Tietokirjailija Mirja Hämäläinen näkee ystävyyden merkityksen kasvavan. Kumppanuusvanhemmuus, valittu perhe ja...
02.12.2022
-
Helsingin seurakunnat jakoivat aamuliikenteessä 10 000 heijastinta ja toivottivat ihmisille joulurauhaa
Espoossa jaettiin tuhansia piparkakkupusseja.
01.12.2022
-
Ketola: Menestyksen teologia virittää suuria odotuksia kristillisiä tv-kanavia ja evankeliointikampanjoita kohtaan
Mutta voidaanko Jumalan suosiota mitata kääntyneiden määrällä tai kasvavilla katsojaluvuilla?
01.12.2022
-
Rinnalla myös vaikeina aikoina – Susanna Laine ja Terhi Ketola-Huttunen ystävystyivät lukiossa
Juontaja-näyttelijän ja pappi-psykoterapeutin ystävyys on kestänyt jo 25 vuotta.
01.12.2022
-
”Saamelaisiin kohdistuvan vihapuheen on loputtava”, vetoavat arkkipiispa Tapio Luoma ja Oulun piispa Jukka Keskitalo
Piispat ottavat asiaan kantaa Facebookissa ja Twitterissä. Taustana on viime aikoina kärjistynyt keskustelu...
01.12.2022
-
Pääkirjoitus: Kirkko liberalisoituu pikku hiljaa
Kirkon vaaleja on aivan pakko kehittää. Sähköisen äänestämisen mahdollisuus olisi kaikkein kiireellisin uudistus.
01.12.2022
-
Samba Paavalinkirkon jumalanpalveluksessa suivaannutti ja ihastutti – sambaryhmän johtaja yllättyi kommenttien ärhäkkyydestä ja vääristä oletuksista
Sambakulkue Paavalinkirkossa oli voimaannuttava kokemus tanssikoulu Sambicin johtajalle, Taina Kanervalle.
30.11.2022
-
Vantaan kirkkovaltuusto hylkäsi yhdenvertaisuushankkeen: perusteluna käytettiin ”hankkeeseen sisään leivottua sateenkaari-ideologiaa”
Valtuusto hyväksyi Vantaan seurakuntien ensi vuoden budjetin, jonka toimintamenot ovat 36,9 miljoonaa euroa. Kirjava...
30.11.2022
-
Vantaan seurakunnat myyvät Pyhän Annan lastenkirkon
Sisäilmaongelmien vuoksi suljetun kirkon kauppahinta on 250 000 euroa.
30.11.2022
-
Linda-Maria: Aiemmin pukeuduin paljastavasti ja ihannoin aseita – nyt nämä vallan symbolit tuntuvat vastenmielisiltä
Muutoksen käynnisti nilkkapituinen villamekko, jonka alla koin olevani turvassa.
30.11.2022