Sivut, joissa tagi ihmiset ja elämä .

  1. Parempi Vantaa -kilpailun voittaneet sisarukset Salaado ja Faisa Qasim haluavat rohkaista nuoria kohtia omia unelmiaan

    Salaado ja Faisa Qasim voittivat Vantaan seurakuntien Parempi Vantaa -ideakilpailun ja valmistelevat nyt nuorille...

    21.01.2022

  2. Papin kaulassa on voinut olla sokeripala tai myllynkivi – aiemmin papin tyyliin saattoi kuulua myös peruukki

    Papin tunnistaa papiksi kauluksesta. Sen koko ja ulkomuoto on kuitenkin vaihdellut.

    20.01.2022

  3. Vesituhkaus, kompostointi ja pakastekuivaus ovat ympäristöystävällisempiä hautausmenetelmiä, mutta kovin nopeasti ne eivät ole tulossa käyttöön Suomessa

    Ruumiin liuottaminen ja kompostointi ovat laillisia hautaustapoja maailmalla. Käyttöönottoa hidastavat sekä erilaiset...

    18.01.2022

  4. Kun sielu tarvitsee hoitoa, sitä saa suomalaiselta papilta maailmallakin – ”Vieraassa maassa asuminen voi aktivoida pohjatonta yksinäisyyden tunnetta”

    Suomalaisen papin puheille pääsee erityisen hyvin Euroopassa. Lontoossa voi tavata Marjaana Härkösen, Berliinissä...

    13.01.2022

  5. Moka on myös mahdollisuus, sanoo tunaroinnin ja tumpeloinnin mestariksi itseään kutsuva psykologi Outi Olani

    Epäonnistumisen aiheuttaman häpeän voi kääntää voimaksi Outi Olanin kehittämän Mokasin-menetelmän avulla.

    04.01.2022

  6. Onni syntyy sivutuotteena – siihen keskittyminen aiheuttaa masennusta, mutta kipeiden tunteiden hyväksyminen lisää hyvinvointia

    Kolme self help -kirjaa antaa reseptinsä parempaan oloon. Omaa suorituskykyä voi lisätä kylmillä suihkuilla, seksillä...

    03.01.2022

  7. ”Luulin, että alkoholi nollaisi stressin” – Darravapaa-yhteisön perustaja Laura Wathén ravistelee juomisen ja raitistumisen normeja

    Laura Wathénin mukaan alkoholin käyttö on monissa tilanteissa normi, jonka rikkoja joutuu vastaamaan tunkeileviin...

    30.12.2021

  8. Jouluna Suomessa herkutellaan menneiden vuosisatojen luksuksella

    Ruokaan liittyy niin paljon turvallisuutta ja muistoja, että perinteet eivät noin vain katkea, sanoo historiantutkija...

    22.12.2021

  9. Joulukirkko on säilynyt lähes samanlaisena keskiajalta tähän päivään − kellonaikaa on siirretty pari kertaa käytännön syistä

    Vielä 1990-luvullakin joulun aikaan vallitsi rauha ja hiljaisuus. Näin pyhä erotettiin arjesta. 

    20.12.2021

  10. ”Tämä maailma tarvitsee joulun” – Suvi Teräsniskalle joulu on merkki rauhasta ja rakkaudesta

    Jouluna laulaja ottaa lapset kainaloon, pelaa papan kanssa tietokilpailulautapeliä ja mummun kanssa korttia.

    16.12.2021

  11. Juha Heikkinen muistetaan kymmenen vuoden jälkeenkin katusoiton suomenmestarina – ”Sydämeltäni olen ikuisesti katusoittaja”

    Juha Pekka Tapani Heikkinen kehottaa ihmisiä esiintymään kadulla, sillä taiteilijuuteen ei tarvitse pyytää muilta lupaa.

    14.12.2021

  12. Harras hetki: Mia Porter valaa kynttilöitä joulumusiikin soidessa

    Itse tehty lahja tuo iloa lähimmille.

    10.12.2021

  13. Heikki Hursti: ”Muiden ihmisten huomioiminen on minulle pyhää”

    Koronatilanteen pahennettua Heikki Hursti joutui tekemään kipeän päätöksen perumalla vähä­varaisten joulujuhlan jo...

    10.12.2021

  14. Tiedätkö, mistä sanonta ”täyttä hepreaa” juontaa juurensa? 

    Useissa kulttuureissa käytetään vastaavaa sanontaa. Niissä outo kieli on usein kiina tai kreikka. Suomessa sanontaa...

    09.12.2021